maanantai 19. maaliskuuta 2018

Masshole IPA Experiment osa 3: Boston Re-Visit ja loppukaneetit

   Ruokapaikaksi illaksi olin skouttanut Salty Pig-nimisen astetta rankempia pizzoja tarjoavan paikan jossa piti olla myös craft beeriä ruokajuomaksi. Suositusta paikasta oli kyse ja jouduinkin odottamaan pöytäpaikkaa vartin. Paikan signature-annos kantoi paikan nimeä Salty Pig ja oli valtavan kokoinen pizza. Rucola silpun alle oli piilotettu noin sentin kerros suolaisia lihanpaloja jotka antoivat miellyttävän verisuonia aukaisevan vivahteen ruokailuhetkelle.

Salty Pigin Salty Pig

a
Näkymää hotellin parvekkeelta

   Five Horses Tavernin pohjoiseen toimipisteeseen oli tullut yritettyä aikaisemmin mutta se ei ollut vielä auki joten nyt kävelymatkan päässyt sijainnut eteläisempi toimipiste valikoitui loppuillan kohteeksi. 40 hanaa riitti pariksi tunniksi ja kun flightejä oli tarjolla niin paljon hyvää tuli maistettua. Caskikin olisi ollut tarjolla mutta en uskaltanut kokeilla.
   Paluulentoon oli vielä pari päivää joten hengailluun Bostonissa oli aikaa. Tiistai käynnistyi jälleen perinteisestä paikasta eli Ginger Manista. Etukäteistietoa oli taas sen verran että täällä olisi saatavilla "jämäkaljoja" viikontakaisilta festareilta ja tieto piti onneksi paikkaansa. Against the Grainiin oli festareilla tolkuttomat jonot joten täällä oli vähän rauhallisemmassa tilanteessa helppo tsekata muutamat tuotokset heiltä. Samoin Bottle Logicilta löytyi yksi olut hanasta joten vähän pääsi tyydyttämään harmitusta siitä ettei festareilla tullut enemään haettua.

Vähän nähtävyyksiä

Edgar Allan Poen hoodeilla

Ginger Manin Lärvilautanen #n

   Humalahammasta kolotti sen verran että päätin lähteä vielä pitemmälle piipahtamaan Trillium Cantoniin. Junalla taas lähemmäksi ensin ja loppumatka uberilla. Kuskiksi sattui persoonallisempi tapaus ja miekkonen oli aikaisemmin asunut Ruotsissa vaimonsa luona ja oli jopa tosissaan suunnitelemassa takaisinmuuttoa sinne. Päivänpolitiikkaa ihmeteltiin yhdessä pitkän aikaa. Trilliumilla oli hanatarjonta ehtinyt vaihtua mukavasti viikon aikana joten juotavaa riitti. Nyt on heti kylkeen sanottava että vaikka Trillium on ehkä maailman paras IPA-panimo niin heidän muista tuotoksistaan ei hirveänä hyvää sanottavaa keksi. Sourit ja saisonit oli aika mitäänsanomattomia mutta Trilliumilla oli lähdetty mukaan johonkin uuteen hirvittävään oluttrendiin eli heidän tummat oluensa eivät olleet mitään "kahvisia" imppejä vaan jotain ihmeellisiä cold brew coffeitten ja stouttien blendejä. Vähän niin kuin kylmään kahviin kaataisi 1/3 sekaan barley wineä ja möisi sitä barley winenä. Halvaksihan se varmasti tulee ja katteet kohdillaan ja hipsterit tykkää mutta mulle ei maistunut.
   Hotellin aulabaarissa tuli pysähdyttyä vielä mutta kun huoneessa tajusin että tv:stä tulee lempisarjani Pontikankeittäjien 5 tunnin marathon-lähetys joten valinta oli helppo ja siirryin huoneeseen television ja Trilliumin tölkkien ääreen loppuillaksi.

Hotellitunnelmia

Pontikankeittäjät 5h-marathon

   Keskiviikko oli viimeinen täysi päivä matkalla ja vielä oli hyvin aikaa pitemmälle reissulle. Lähdin heti aamusta kohti juna-asemaa ja sieltä länteenpäin Framinghamiin. Jack's Abby oli puhtaana lager-panimona pakkonähtävyys ja kun junalla sinne pääsi kohtuu helposti niin mikä ettei. Framingham jälleen kerran ei mikään iso kaupunki mutta Jack's Abby puolestaan valtava panimo kaupungin keskustan laitamilla. Baltic portereista oli harmittavan vähän spessuversioita tarjolla mutta hyvän kuvan skaalasta sai silti. Kieltämättä jatkuvan IPA:n kiskomisen jälkeen pieni lagersessio teki oikein hyvää. Laadukasta tavaraa lager-kentän laidasta toiseen.
   Saman tehdaskompleksin toisessa päässä sijaitsi saman firman Springdale Barrel Room. Olin skoutannut tämän "pieneksi" paikaksi mutta helvetin isohan tämäkin oli ja kuten nimestä voi päätellä keskittynyt puolestaan soureihin ja tynnyrikypsytykseen. Ja niitä tynnyreitä oli... helvetisti. En oo varrmaan missään nähnyt yhtä paljon ja Bruerynkin tynnyrivarasto kalpenee rinnalla. Laskin nopeasti että 2000-3000 tynnyriä osui silmään ja joka nurkan taakse ei edes nähnyt. Itse baarin puoli oli valtavan tilava "viihdekeskus" ja seinustat oli miehitetty ajanvietepeleillä. Varmasti viikonloppuisin meluisa ja suosittu paikka. Itse sourit nyt oli taas mitä oli mutta mieleen jäi erityisesti heidän oma spesiaalihanastonsa eli 2 hanaa oli kytketty suoraan tynnyreihin eli hanasta periaatteessa pystyi reaaliajassa seuraamaan tuotteen kehitystä. Cold Brew-hanoja oli täällä myös uuden trendin mukaan tarjolla. Joka tapauksessa nämä kaksi vierekkäistä paikkaa muodostat erittäin mielenkiintoisen erilaisen parin ja ei kyllä kaduta ollenkaan että tänne asti tuli raahauduttua.

Jack's Abby sisäänkäynti


Jack's Abby tarjontaa

Jack's Abby sisätiloja

Springdale Barrel Room sisäänkäynti

Springdale Barrel Room osa tynnyrivarastoa

Springdalen mielenkiintoinen tynnyrihana



Springdalen mielenkiintoinen tynnyrihana

   Paluumatkasta voin sen verran sanoa että nyt tuli koettua ne amerikkalaisen junamatkailun huonot puolet. Jenkkien junissahan ei ole mitään kylttejä tai lue missään mihin ne on menossa niin se on sitten vähän arpapeliä että mihin astuu sisään jos ei satu kuulemaan mitä konduktööri mölisee 100 metrin päässä. Toiseksi laitureilla ei juurikaan ole mitään ohjeita siitä mihin junat pysähtyy. Eli jos raiteita on kaksi ja olet väärällä niin jäät junasta mikä tuli koettua illan mittaan. Sitä kuvittelisi että jos on kaksi raidetta niin lähtiessä se juna lähtisi siltä mihin ei tultu koska muutenhan ne junat törmäisi mutta ei se niin mene. Enkä vieläkään tajua mitä ne Inbound/Outbound-nuolet meinasi kun ei niistä ottanut selvää että kummalle raiteelle ne opastaa. Ehkä alkoholilla oli vähän osuutta asiaan mutta puoli tuntia piti ylimääräistä hytistä ulkona.
   Torstaina olikin sitten paluulento Suomeen samaa reittiä vaihdolla Kööpenhaminan kautta. Ja jos ne lennot meni persiilleen tulomatkalla niin meni ne nytkin. Kööpenhaminaan pääsin vielä hyvissä voimin mutta sitten alkoi spektaakkeli josta vieläkin on vähän epäselvyyksiä itselle mitä oikein tapahtui. Jatkoyhteydestä Helsinkiin ei taaskaan heti ollut mitään infoa vaan odottelin kärsimättömänä lisätietoja taulun ohjeitten mukaan. Lopulta kahden tunnin päästä tuli tieto portista ja korvaavasta lennosta joka oli lähdössä tunnin päästä. Siirryin portille ja ihmettelin heti että eihän täällä ole kuin 15-20 ihmistä että missä ne loput on samalta lennolta. Check Inin aika lähestyi ja tiskillä ei näkynyt ketään. Lopulta virkailija saapui noin 15 minuuttia ennen lennon lähtöä ja alkoi ihmettelemään että mitä te täällä teette tälle lennollehan on tulossa vain yksi matkustaja ja meidän tietojen mukaan te olette jo lentäneet Helsinkiin. Selvisi että alkuperäiselle lennolle oli jo järjestetty korvaava lento 2 tuntia sitten ja suurimmalle osalle matkustajista oli lähetetty tieto siitä. Jostain syystä pari kymmentä tyyppiä ei ollut saanut tietoa asiasta ja siinä sitä sitten ihmeteltiin. Virkailija sai myös päähänsä että nyt kun SASsin tietokannan mukaan te olette jo matkustaneet Helsinkiin niin sama boarding pass ei enää käykään  vaan pitää tehdä kokonaan uudet! Tämän tarkoitus jäi minulle täysin hämäräksi koska siinä hänen tekemässä uudessa boarding passissa oli lennon numerot väärin ja lähtöaikakin oli 2 tuntia taaksepäin. Noh sisälle koneeseen päästiin vaikka kaikissa lipuissa ja boarding passissa luki ihan mitä sattuun. Tässä vaiheessa aavistelin jo että olutta täynnä olevia laukkuja ei varmasti samalla lennolla olekaan ja eikä ollutkaan. Saapumisterminaali kaikui tyhjyyttää ja rullalta tuli tasan sen yhden tyypin laukku minkä piti olla ainoa matkustaja lennolla. Tässä vaiheessa ns. vitutti vähän ja päätimme erään liikemiehen kanssa että lentoasemalta ei mihinkään lähdetä ilman laukkuja. Kimppaan saatiin pari saksalaista nuorta vaihtarityttöä joiden koko omaisuus oli käytännössä hukassa. Jos muuten joku luulee että kun siinä matkatavaralapussa on koodi että sen avulla voi jotenkin selvittää että missä laukut on niin erehtyy. Ei sillä koodilla näe yhtään mitään. Kuten aavistelimmekin laukut olivat kokonaan eri terminaalissa ja kun lopulta onnistuimme metsästämään suostuvaisen virkailijan joka päästi meidän tullin takaovien kautta läpi niin laukutkin löytyivät ja oluet pelastuivat.
   Mutta mitä jäi reissusta käteen? No ainakin se että kyllä ne IPAt on vaan rapakon takana paljon paljon parempia kuin täällä Suomessa ja ihan turha tulla mulle väittämään jotain muuta. Itse asiassa vielä vähän hirvittääkin että pystyykö tässä enää suomalaisia ipoja tosissaan juomaan. Ja muuten semmoinen homma että New Englandissa ei puhuta mistään neipoista ollenkaan vaan parinkin panimomestarin kanssa juteltua sain ohjeen että ne on vaan IPOja. Ei ole mitään neipoja vaan koko termi on eurooppalaisten keksimää humpuukia.
   Bostonia kaupunkina puolestaan ei auta kuin kehua. Liikkuminen on yllättävän helppoa ja halpaa, joka puolella on valtavasti olutta ja jos tapahtuu se ihmeellinen asia että hyvä olut alkaa kyllästyttämään niin valtavasti historiallisia nähtävyyksiä on joka puolella kaupunkia. Keskustan hintataso tietysti on mitä on mutta onneksi dollarin kurssi on tullut tässä asiassa rutkasti vastaan viime aikoina. Luultavasti joudun harkitsemaan myös ensi vuoden Extreme Beer Festivaleja tosissaan, sen verran hyvä maku tapahtumasta ja kaikesta sen oheen liitetystä jäi. 

Reissun aikana nautittuja oluita:

2cabeças Maracujipa
2SP Oak Aged Brett Pils
2SP Patina
3 Stars Ghost White IPA
3 Stars Habeus Corpses
4 Hands Madagascar
4 Hands Madagascar Uganda
603 Winni Ale
7th Settlement 1623 Almighty Brown
Aardwolf Cuvee De White Russian
Aardwolf Islay Whisperer in Darkness
Aeronaut Citra-Galaxy Session IPA
Against the Grain / De Molen Bo & Luke
Against the Grain / Freigeist Babyschläger
Against the Grain London Balling
AleSmith Speedway Stout - Nibs & Beans
Allagash Émile
Allagash Interlude
Allagash Neddles
Allagash Pastiche
Alpine Beer Company / Melvin 6x9
Alpine Beer Company Truck Trail
Armada/Erector Brewing Collective Love
Armada Brewing Cursed King
Armada Brewing Neptune's Dagger
Armada Brewing White Storm
Aslin Master of Oranges
Aslin Pinkies Up
Back East Ice Cream Man
Bad Lab Trillion Lights
Ballast Point Victory At Sea - High West Barrel-Aged
Banded Horn Adaira
Banded Horn Jolly Woodsman
Barreled Souls Dark Matter - Mexican Donut
Baxter Stowaway IPA
Beau’s / Wild Rose Over Throne
Beau's The Spice Principle
Beer'd Whisker'd Wit
Black Hog Violet Beauregard Granola Brown
Blackberry Farm / Evil Twin Tennessee Jeppe and the Thoroughbred Hillbilly
Blackberry Farm Draft Lab #002: Rauchbier
Bolero Snort Blueberry Moosaic
Bone Up Extra Naked
Bone Up Key Lime
Bone Up Life Sentence
Bone Up Shelby
Bone Up Wastsed Life
Bottle Logic Airing of Grievances
Bottle Logic Divzeros
Brew Gentlemen General Braddock's IPA
Brew Gentlemen Hanging Gardens: Nectarine
Brew Gentlemen Table Beer
Brewery Vivant House Hop Toddy
Brewery Vivant Space Tips
Brewery Vivant Wizard Burial Ground
Brick & Feather Positively 11th Street Pale Ale
Bunker Machine Pilz
Bunker Salad Daze
Burial / Other Half One For Me
Burial Ceremonial Session IPA
Busch Beer
Busch Light
Captain Lawrence Nor' Easter Winter Warmer
Carton Decoy
Carton Kaffee und Kuchen
Cidergeist Bubbles
Civil Society Camo DDH
Civil Society Extra Extra Pulp
Collective Arts Stranger Than Fiction
Concord Craft The Gov'nah
Counter Weight Headway
DC Brau The Corruption
Deciduous Stack (4.0- )
Destihl / Night Shift Ain't Nothin' Normal
Devil's Purse Handline Kolsch
Dogfish Head Oak-Aged Vanilla World Wide Stout - Bourbon
Down the Road Colibri Hurricane Relief Gose
Due South Coffee Dry Hopped Coastline
Earth Eagle / North County WASSoultree
Earth Eagle 1/2 Jack
Earth Eagle Boar Warp
Earth Eagle Erebos
Earth Eagle Good Helmet
Earth Eagle Hibitchkiss
Earth Eagle New England Gangsta'
Earth Eagle Quadrasaurus
Earth Eagle Sahti
Earth Eagle Schizam
Earth Eagle Witching Hour
Epic Big Bad Baptist - Triple Barrel
Epic Big Bad Baptista
Evil Genius Gwyneth Paltrow's Head was In the Box
Firestone Walker 18 (XVIII Eighteenth Anniversary Ale)
Firestone Walker 21 (XXI Twenty-One Anniversary Ale)
Firestone Walker Helldorado
Firestone Walker Leo v. Ursus #3: Inferos
Firestone Walker Leo v. Ursus #4: Wookus
Firestone Walker Pacific Gravity Weizenbock (Barrel Aged) 
Firestone Walker Parabola Scotch
Foolproof Espresso Vanilla Raincloud Porter
Forbidden Root Keine Krümel Barrel Aged
Foundation Burnside
Foundation Venture
Founders CBS (Canadian Breakfast Stout)
Four Quarters Evening Star
Fox Farm Near and Far
From the Barrel PIIPA
Gneiss Himbeere
Great Lakes Dortmunder Gold
Great Notion Juice Box Double IPA - DDH
Great Rhythm Double Squeeze
Great Rhythm Hi-Fi
Great Rhythm Resonation Pale Ale
Great Rhythm Squeeze
Great Rhythm Sticky
Great Rhythm Tropical Haze
Great Rhythm Wedge
Grey Sail Flying Jenny Extra Pale Ale
Half Acre Medieval Years
Harpoon UFO Apricadabra
Harpoon UFO Pineapple
Harpoon UFO Raspberry (R.A.Z) Hefeweizen
Harpoon UFO White
Hidden Cove Derogation
Hidden Cove Thunderclap Double IPA
Hill Farmstead Double Citra
Hill Farmstead Marie
Idle Hands Craft Ales Emelyn
Jack's Abby Berliner Braun - Cherry Barrel Aged
Jack's Abby Excess IPL
Jack's Abby Framinghammer - Barrel Aged
Jack's Abby Framinghammer - Barrel Aged (Dunc's Mill Maple Rum)
Jack's Abby Hoponius Union - Triple Dry Hopped
Jack's Abby Hopstitution XPL #3 Calyptra
Jack's Abby Kiwi Rising
Jack's Abby Modern Hell
Jack's Abby Post Shift
Jack's Abby Saxonator Dunkles Doppelbock
Jack's Abby Saxony Lager
Jack’s Abby Sibling Maker
Jack's Abby Smoke & Dagger
Jack's Abby Smoke & Dagger - Coffee
Jackie O's Apple Brandy Barrel Dark Apparition
Kane Evening Bell - Bourbon Barrel
Kane Mexican Brunch - Bourbon
Kane Morning Bell - Bourbon
Kane Sunday Brunch - Bourbon
KCBC Thieves & Liars - Hibiscus
Lawson's Finest Super Session IPA #8
Liars' Bench Bench Beer
Liars' Bench Bitter Lad ESB
Liars' Bench Cali Speak
Liars' Bench Hai Ikki
Liars' Bench John Grady Kölsch
Liars' Bench Young Upstart
Long Trail Onion Explosion
Lost Abbey Dead Man's Game
Lost Abbey The Angels Share
Lost Abbey Veritas Peach
Lost Nation Lost Galaxy
Magic Hat #9
Magnify Froot Joose DDH
Maine Beer King Titus
Marz Double Jungle Boogie
Mason's Hipster Apocalypse
Mason's Liquid Rapture
Melvin Hey Zeus
Melvin Killer Bees
Melvin PilsGnar
Mikkeller Northern Trails
Mill House Kilt Spinner
Mystic Danger! Danger!
Mystic Frappe
Mystic Saison Renaud
Mystic Saturation - Double Dry Hopped
Mystic Table Beer
Mystic Voltage
Narragansett Autocrat Coffee Milk Stout
Neighborhood Hallowed Hammock Blonde Ale
New England Dose
New England Double Deuce
New England Fuzzy Baby Ducks IPA
New England G-Bot Double IPA
New England Galaxy Pale Ale
New England Gold Stock Ale
New England Sea Hag IPA
New England Wudüdator
Newburgh Magnanini Niagara Tripel
Newburyport Green Head IPA
Night Shift Awake
Night Shift Buzz
Night Shift Elbrus
Night Shift Santilli
Night Shift The 87 (10/27/2017 - Onwards)
Night Shift Whirlpool
Notch / Trillium I Predict a Riot Hoppy Lager
OEC Cease & Narcist
OEC Exilis
OEC II - Citra
OEC Tempus (Blend #9)
Ommegang Rosetta
Omnipollo Shoutao Peach Slush IPA
Opa-Opa Steakhouse Buckwheat IPA
Oskar Blues Ten FIDY - Bourbon Barrel Aged
Otter Creek Honey Hooch
Overshores Belle Fermiere
Overshores Bright Copper Kettles
Oxbow Luppolo
Paradox Beer Skully Barrel No. 53 (Komet Sitra)
Proclamation Broze
Portsmouth Mr Charlie
Relic 6th Anniversary
Relic Spectral Beast
Revival You Thirsty? IPA
Revolution Double Barrel VSOD
Revolution Double Barrel VSOJ Cherry Rye
Rhinegeist Quadra Funk
Right Brain Hot Boxin' It
Right Brain Johnny's Lunchbox
River Styx The Fall of Icarus
Samuel Adams Boston Brick Red
Samuel Adams Cold Snap
Sea Dog Wild Blueberry Wheat Ale
Sebago Frye's Leap IPA
Short's / Rare Bird Machu Beechu
Sierra Nevada Hazy Little Thing IPA
Sierra Nevada Hop Bullet Double IPA
Sierra Nevada Wolfinanny
Sketchbook Black Saison
Sketchbook Brunch
Sketchbook Chicago DIBS
SoMe Apostrophe IPA
Springdale Cuvée d'Or Rouge
Springdale Fresh Boysen
Springdale Grand Cru
Springdale Isosceles #1
Springdale Kriek Mythology
Springdale Suspended Animation
Springdale Tequila Me Softly
Springdale Where Am I?
Springdale Yawp
Starr Hill Snowblind
Stillwater / Põhjala There Goes The Day Time
Stillwater Spaced
Stoneface American Pale Ale
Stoneface Berliner Weiss
Stoneface Berliner Weisse - Blackberry
Stoneface Berliner Weisse - Raspberry
Stoneface Blip
Stoneface Full Blip
Stoneface Full Clip IPA (English Yeast)
Stoneface Gose
Stoneface IPA
Stoneface Kolsch
Stoneface Porter
Stoneface Sandbox Series: Oated Ella
The Collective Project Brettshake DDH Simcoe
The North Marshmallow Klouds
The Rare Barrel On the Shoulders of Giants (2017)
The Rare Barrel Outlaw Bound
Thirsty Dog Bourbon Barrel Aged Siberian Night
Tin Man Beers, Beets, Battlestar Galactica
Tin Man Bourbon Barrel Aged Csar
Tin Man Haywire
Tin Man Weld Rhubarb Sour Ale
Tree House Alter Ego
Tree House Bright - Simcoe/Amarillo
Tree House Catharsis
Tree House Doppelganger
Tree House Green
Tree House Haze
Tree House Julius
Tree House Old Man
Tributary Schwarzbier
Trillium / J. Wakefield Affogato - Barrel Aged
Trillium / Prairie Trillbomb! - Bourbon Barrel Aged
Trillium Apricot Stonington
Trillium Congress Street IPA
Trillium Congress Street IPA - Double Dry Hopped
Trillium Day & Night - Mezcal Roast
Trillium Dialed In - Gewurztraminer/Chardonnay
Trillium Farnsworth Street - Double Dry Hopped
Trillium Fort Point Pale Ale
Trillium Fort Point Pale Ale - Double Dry Hopped
Trillium Fort Point Pale Ale - Mosaic Dry Hopped
Trillium Free Rise - Galaxy Dry Hopped
Trillium Heavy Mettle
Trillium Melcher Street IPA
Trillium Melcher Street IPA - Double Dry Hopped
Trillium Mettle
Trillium Night & Day - Italian
Trillium Permutation Series #14: American Wild Ale with Apple Juice
Trillium Pipsqueak Penguin
Trillium Pittsburgh Street - Double Dry Hopped
Trillium Plum Super Soak
Trillium PM Dawn - Italian
Trillium Pot & Kettle - Chocolate
Trillium Pot & Kettle - Italian Roast
Trillium Puny Partridge
Trillium Red Stonington
Trillium Scaled
Trillium Scaled Way Up
Trillium Six
Trillium Trillium New England Wild Ale - Citra Dry Hopped
Trillium Trillium New England Wild Ale - Motueka Dry Hopped
Trillium Vicinity
Trophy Beet Gose On
Trophy El Hombre
Trophy Smooth
TRVE Cold
TRVE Cursed
Tuckerman Pale Ale
Upland Revive
Urban Artifact Pocket Watch
Urban Artifact Sliderule
Vanished Valley Watershed
Victory Home Grown American Lager
von Trapp Bohemian Pilsner
Whaler's Hazlenut Stout
White Birch Blueberry Berliner Weisse
Woodstock Inn Profile
Wormtown Be Hoppy IPA
Wormtown Blizzard of '78
Wormtown Bottle Rocket Pale Ale
Wormtown Buddha's Juice
Wormtown Hopular Culture #003
Wormtown This Is Quad

Masshole IPA Experiment osa 2: Roadtrip

   Maanantaiaamuna lähti Greyhoundin bussi Bostonin bussiterminaalista kohti pohjoista New Hampshireä ja siellä rannikolla sijaitsevaa pientä Portsmouth-nimistä kaupunkia. Etukäteistietojen perusteella kaupunki on olutmielessä kokoaan paljon suurempi ja hyvää IPAa pitäisi olla tarjolla. Matka sujui ongelmitta ja kirjautuminen aivan keskustassa sijainneeseen hotelliin onnistui hyvissä ajoin joten olutlounaalla kaupungin isoimmassa baarissa.
   Thirsty Moosella on parikin pistettä ympäri aluetta ja Portsmouthin toimipiste mainosti heti ovella tarjoavansa 116 hanaa joten valikoimaa riitti. Miellyttävän paljon paikallisia oluita hanassa ryyditettynä parilla kovalla kauempaa tulevalla tuotteella mutta nyt on heti sanottava että kyllä 116 hanaa on jo liikaa. Ei se kierto voi olla kovin nopeaa ja yllättävän moni olut tuntui tunkkaiselta ja vähän "lämpimän makealta". Eväänä toimi pizza joka totuttuun tyyliin oli jälleen loistava.

Thirsty Moose

Thirsty Moosen Lärvilautanen #1 ja lounaspizza

   Olin aikaisemmin ollut vähän yhteyksissä alueen Ratebeer Adminiin ja hänen tärkein ohjeensa oli että älä jätä väliin Earth Eaglea. Earth Eaglen panimoravintola löytyi lopulta todella omituiselta kujan takapihalta ja ulospäin näytti taas että eihän täällä voi olla mitään. Sisälle astuessa paljastui kuitenkin hyvin paljon Helsingin One Pint Pubia muistuttava pieni hämyisä olutmesta. Millään hirveän isolla kapasiteetilla ei täällä oluita tehdä pari pientä käymispönttöä näkyi väli-ikkunan läpi pienemmässä sivuhuoneessa. Jos oikein tajusin niin Earth Eaglessa tekee olutta kaksi tyyppiä joista toinen panee vain apoja/ipoja ja toinen vihaa niitä. Listalla hanassa oli siis yllättävän paljon gruitteja, saisoneita ja jopa sahti! Yhdessä oluessa oli olennaisena elementtinä villisian pää. Ilmeisesti se oli keitetty mössöksi ja lisätty maltaan sekaan jossain vaiheessa. Myös toisen panimomestarin itse kirjoittamaa gruit-opusta olisi ollut myytävänä. Paikka oli sen verran eksentrinen ja mielenkiintoinen että jouduin käymään läpi kaikki 12 hanaolutta mitä oli tarjolla. Loistava paikka kaiken kaikkiaan ja asiakaskunta oli normaalia leppoisampaa paikallista harmitonta väkeä. Hotlan vieressä illan päätteeksi nälän viimeistelin vielä BRGR-ketjupaikan massiivisella poutinella.


Earth Eaglen hyvin piilotettu kiinteistö

Earth Eaglen tarjontaa

BRGR:in poutine

 Tiistaina päivän aloitin taas lärvilautasella Thirsty Moosessa tiskin päässä. Lounasruokailun hoidin Portsmouth Brewing Companyn panimoravintolassa. Hieman kauempana keskustasta sijaitsi WHYM Beer Cafe niminen paikka jonka olin skoutannut etukäteen vierailemisen arvoiseksi. Menopeliksi alle jälleen uber ja tällä kertaa etukäteisdata petti eli pihalla kuvatessa maisemia tuli ovesta huutelemaan äijä että eihän tämä aukea vasta kuin tunnin päästä. Nopea uusi tilannearvio ja päätin skipata koko paikan ja lähteä kävelemään kohti lähintä ostaria. 20 minuuttia talsittuna epämääräisiä tienvierustoja tulin kuitenkin järkiini ja hokasin että samahan tässä on kävellä takaisinkin kun nyt kerta tänne asti on tultu.
   WHYM oli melkoinen sekamelska mutta kaiken kaikkiaan loistava paikka. Hanoja oli "vain" 10 mutta täyttä laatua kaikki. Itse omistaja Alex joka oli intohimoinen oluen ystävä sattui tiskin taakse ja rupateltiin pitkään kaikesta olueen liittyvästä. Luonnollisestikin häntä vähän ihmetytti miten joku jaksaa Suomesta asti tänne tulla. Alex kertoili että oli aikoinaan ollut baarimestarina alueen legendaarisessa Ebenezer's Pubissa ja kun tuli Suomesta puhetta niin mainosti että heillä oli ollut kymmenisen vuotta sitten jopa kaksikin olutta Suomesta myytävänä. Toinen oli tietenkin Koff Porter mutta toisen "Raven"-oluen varsinainen olemus jäi minulle hämäräksi. Hieman paremmin suomalaista oluthistoriaa tietävät tunnistavat ehkä tuotteen? Lähtiessä Alex kävi vielä kättelemässä ja nakkasi mukaan Greath Rhythmin tölkin matkajuomaksi kaupan päälle. Eipä kyllä harmittanut yhtään että tuli käännyttyä takaisin, kerta kaikkiaan hieno paikka.


WHYMin kiinteistö

   Uberilla siirryin lähempänä keskustaa sijainneeseen Liar's Bench panimoon. Paikalla jo vanhojen herrojen jammailubändi aloitteli keikkaansa ja pääsiin mukavassa rennossa jazz-hengessä kiskomaan panimon tarjonnan naamariin. Yllättävän paljon porukkaa täälläkin vaikka oli alkuviikon arki-ilta. Loppumatka kohti keskustaa räntäsateessa kävellen ja hotellin vieressä sattui olemaan vielä British Beer Company niminen ketjupaikka aika missä vedin illallisen ja pari craft-olutta. Fullersilta oli täällä melkein koko perussetti hanassa tarjolla kuten paikan nimestäkin voi ehkä päätellä mutta en oikein niiden kuntoon jaksanut uskoa joten jätin väliin.

Liar's Benchin vanhat herrat

Portsmouth Brewery

    Keskiviikkona tuli taas räntää taivaalta kaatamalla. Päätin jättää Thirsty Moosen aamunavauksen väliin ja siirtyä Beer & Book Bar-nimiseen omituiseen kirjaston, antikvariaatin ja olutbaarin hybridiin. Lapsiperheiden seassa nautin maukkaan ja halvan lounasleivän ja pari tuoppia paikallisia herkkuja. Räntäsade yltyi tässä vaiheessa ja mielessä kävi jo painajaiset liikennekaaoksesta ja siitä että löytyisikö takseja enää mihinkään. Uber saapui kuitenkin kivuttomasti paikalle ja matka kohti lentokentän takana sijaitsevaa maineikasta Stoneface panimoa alkoi ja kuten arvasinkin liikenne jumitti pääteillä vähän joka paikassa. Täällähän ei tien auraus ole lähellekään niin tehokasta kuin Suomessa ja jalkateitähän ei aurata ollenkaan vaan vastuu niiden puhdistamisesta kuuluu ilmeisesti aina kiinteistön edustajalle. Eli jos joskun keskustassa tietä aurataankin niin se tapahtuu niin että lumiaura työntää lumet jalkakäytävälle ja sitten niillä ei voi kävellä ollenkaan vaan kaikki pomppii autojen seassa märässä loskassa ja odottaa että kurat lentää naamalle.
   Stoneface on ulkoa todella karun näköinen tehdashalli mutta sisältää paljastuu miellyttävät panimohenkiset tilat. Baaritiskiltä on nykytyyliin erinomaiset näkymät suoraan panimon tuotantotiloihin ja olutta hörppiessä on mukava seurata olutammattialaisia työn touhussa. Stoneface on IPA-panimo mutta nyt listalla oli höyrähdetty myös erilaisiin marjasekoitus-berliner weisseihin jotka oli mitä oli. Lärvilautaset olivat taas tarjolla niin koko hanatarjonnan läpi käynti oli kivutonta. Lumisateesta huolimatta uber löysi taas paikalle matka kohti lähemmäs keskustaa pääsi käyntiin.

Stonefacen sisäänkäyntiä

Näkymää Stonefacen tiskiltä

  Great Rhythm Brewing Company löytyi toiselta puolen rataa Liar Benchiin nähden keskeltä teollisuusaluetta. Varsin isosta panimosta tässäkin kyseessä oluita olin paljon nähnyt Bostonin seudulla aikaisemmalla viikolla. Nyt olikin sitten kyseessä puhdas IPA-panimo ja baarin puolella ei hanoissa ollut mitään muuta tarjollakaan kuin 6-9%-IPOja. Laatu oli kieltämättä erittäin kova ja tässä vaiheessa kävi ekaa kertaa mielessä pystyykö tässä enää suomalaisia IPOja tosissaan edes juomaan.

Great Rhythmin kiinteistö

Great Rhythmin tuotantovälineistöä
Great Rhythmin baaritiskiä ja tarjontaa

   Torstaiaamuksi olin speksannut siirtymiseen eteenpäin niin että Greyhoundilla aloittaisin matkan takaisin Bostoniin jossa vaihtaisin junaan ja sillä eteenpäin Worcesteriin. Kelit oli mitä oli joten pelko oli jo hiipinyt vähän puseroon että liekköhän tästä mitään tulisi eikä tullutkaan. Puolisen tuntia bussia odotellessa lähdin selvittelemään asiaa ja mystisesti Greyhoundin sivuilta löytyikin reaaliaikainen seuranta bussien liikkeistä ja elektronisessa lipussa oli suora linkki omaan vuorooni. Siitä selvisikin että kaikki seudun bussit oli peruttu. Mitään useampia vuorojahan tunnin välein ei kulje joten käytännössä mahdollisuudet oli jäädä ylimääräräiseski yöksi Portsmouthiin ja yrittää huomenna uudestaan mikä olisi ollut älyttömän kallis ratkaisu. Uusi hotelli maksaisi maltaita ja Worcesterin hotelli oli maksettu jo etukäteen. Nopeasti speksasin että uber-kyyti Bostonin lähimmälle pohjoiselle metroasemalle tulisi aivan varmasti paljon halvemmaksi joten pistin uberiin tarjousta kehiin ja jäin odottelemaan josko joku suostuisi tarjoutumaan tärppiin.
   Vartin odottelun jälkeen tärppäsi ja lentokentältä "Edmund" otti tilaukseni vastaan. Matkasta tulikin sitten kohtuu ikimuistettava nimittäin melkoisesta persoonasta oli kyse. Heti alussa kun selvitettiin jatkosuunnitelmia niin Edmund meinasi että ei noissa mun touhuissa ole mitään järkeä että se on sama kun hän käy nakkaamassa mut suoraan Worcesterin hotellille asti. Aloinkin kattelemaan karttaa vähän tarkemmin ja toden totta eihän siinä ollut tulossa kuin 20 kilsaa lisämatkaa kun nyt tarkemmin kattoo ja välttyy kahdelta turhalta junareissulta. Edmundista on sanottava heti että kun ukko saapui paikalle niin mielessä kävi että uskaltaako noin vanhan tyypin kyytiin edes istua. 77 vuotta se taisi sanoa iäkseen mutta epäilen että valehteli vähän alakanttiin. Edmund oli Vietnamin sodan veteraaneja, toiminut "second officerina" tykistössä siellä ja oli erittäin militaristisesta suvusta kotoisin. Jos oikein muistan niin Edmundin vanhin poika oli ilmavoimien yhden tähden kenraali ja nuorempi poika maavoimien everstinä Arizonassa. Tytär oli puolestaan edustanut kaksissa olympialaisissa USA:ta kelkkailussa ja Torinossa oli oltu kisojakin katsomassa. Sodan jälkeen Edmund oli toiminut mm. Verizonin palveluksessa jossain vaiheessa ja sitä kautta Suomikin oli tullut pari kertaa tutuksi kun Ruoholahdessa oli käyty jotain neuvotteluja Nokian kanssa. Norjassa mies oli samoilla asioilla pyörinyt enemmänkin ja meinasi että kohtuu paska ja kallis maa. Puolentoista tunnin reissu meni siis nopeasti kuunnellessa Edmundin tilitystä maailman menosta. Jossain vaiheessa teki mieli kysyä että miksi mies sitten nyt ajelee taksia mutta sain vähän vaivihkaa tietää että kyseessä on enemmänkin harrastus hänelle ja tekee sitä silloin kun ei muuta järkevämpääkään keksi.
   Worcesteriin saavuttiinkin sitten hyvissä ajoin jo puolilta päivin ja keskustan hotelliin kirjoittautuminen onnistui sekin heti joten yllättävän pieniltä vahingoilta vältyttiin. Auton vuokraaminen oli seuraavana ohjelmassa ja lähdinkin lompsimaan samoin tein kohti lähintä vuokrapistettä. Enterprise-Rent-A-Car oli etukäteen valintani ja sieltä alle halvimmasta päästä pienehkö Jeep kohtuu hintaan. Koska ilta oli varsin nuori ja valoisaa riitti niin päätin lähteä samon tein ajelemaan kohti seuraavaa pyhiinvaelluspaikkaa eli Charltonissa sijaitsevaa Tree House Brewing Companya. Kyseessä on varmaan se tämän hetken hypetetyin panimo ja näkyi kyllä joka asiassa. WHYM:in baarimikko kertoi että Tree House tunnetaan alan tyyppien keskuudessa nimellä Trade House ja sitä se hyvin pitkälle olikin. Panimon uusi kiinteistö oli loppuunsa asti viritetty pelkästään kaupantekoa varten ja jälkeenpäin on helppo kysyä että tätäkö se oluen panemisen tulevaisuus on.
   Tree Housen pääperiaate on tuoreus ja homma toimii niin oluita ei juurikaan varastoida vaan tölkkilinjalta tölkit tuodaan suoraan myyntitiskiltä johon on jatkuva jono ja tavara sekä raha vaihtaa omistajaa lennosta. Kyseessä oli torstaipäivä ja baarin puoli oli kiinni mutta tölkkimyyntiin oli valtavat jonot jo saapuessani. Päätin satsata jonkun verran tölkkitarjontaan ja lähteä heti pois jotta ehtii vielä valoisan aikaan ajella hotellille. Mikään kiire ei nyt ollut kun tarkoitus oli tulla seuraavana päivänä vielä paremmalla ajalla takaisin.

Jonon hännillä Tree Housen edustalla

Tavaraa tulee ulos koko ajan

Tree Housen tölkkimyyntipiste

Baarin puoli

Näkymää tuotantotiloihin

Hotellin pöydällä pari maistiaista

   Hotlalle palattuani ja ensimmäiset maistiaiset Tree Housen tuotteista otettuani lähdin vielä keskustaan päin kävelemään. Maineikas Armsby Abbey baari sijaitsi ihan ytimessä ja koska oli rauhallinen ilta pääsin suoraan tiskille istumaan. Armsby Abbey ei pettänyt vaan kyseessä oli pienehkö erittäin viihtyisä olutravintola loistavalla tarjonnalla. Mikään varsinainen ruokapaikkahan tämä ei minusta ollut mutta erikoisuutena täältä sai paikallisten farmareitten juustoja ja niistä koostettuja juustolautasia. Valitsinkin isoimman juustolautasen ja siihen listalta neljä mielenkiintoisinta tuotetta. Hill Farmsteadin oluita oli täällä myös tarjolla joten helpolla ei päästy. Kertakaikkiaan loistava paikka ja meni itsellä TOP5-listalle omista olutravintolakokemuksistani. Uni maittoi hotellilla tämän jälkeen paitsi että...  palohälytyksen takia piti kerran talsia ulos asti. Luulin muuten että palohälytyksen idea on se että sinne ulos mennään heti ja niin nopeasti kuin pystyy. Itse en kopaissut kuin passin taskuun, housut jalkaan ja släpärit jalkoihin ja ryntäsin pihalle. Vähän hölmöä oli sitten siellä pakkasessa verkkopaidassa avojaloin yhden kiinalaisen kanssa odotella vartti että josko ne muutkin joskus tulisi ulos kun on saaneet kaikki matkalaukut pakattua ja turkikset vedettyä päälle. Mutta näillä mennään.


Armsby Abbeyssa juustolla ja oluella

   Perjantaiaamuna alkoi sitten varsinainen reissu kohti Tree Housea ja jälleen hyvissä ajoin. Paikan piti aueta 12.00 ja tulin sinne noin 11.15 mutta siellähän oli jo 100 metrin jono odottamassa ja ovet oli auki. Ilmeisesti avaavatkin aina heti kun tavaraa on tarjolla ja asiakkaita on tarpeeksi. Perjantaina porukkaa oli normaaliakin enemmän liikkeellä ja jouduin jättämään auton kauemmas alaparkkipaikalle josta oli kuvaavasti ilmainen shuttle-bussi itse panimon ovelle. Ulkona jonossa odotellessa homman kuviot alkoi selkeämään. Per naama oli tarjolla 4 casea eli 96 tölkkiä. Mm vieressä oli New Yorkista asti tullut 10 hengen ryhmä joka juuri tätä reissua varten vuokrannut minibussin ja oli huvittavaa seurata kun jokainen heistä haki täyden lastin ja siinä sitten pari varttia yritetiin saada 960 tölkkiä ja 10 tyyppiä sopimaan samaan aikaan autoon. Lastenvaunuilla oli täällä myös uusi tarkoitus eli monta pariskuntaa näin joilla oli kahdet vaunut mukana, toisilla kuskattiin lapsia ja toisilla olutta. Joillain oli olutlaatikoita sijoitettuna jopa vauvan syliin vaunuihin mutta ei se näyttänyt menoa haittaavan. Kuten aikaisemmin jo mainostin tuoreus oli täällä avainsana. Kävin itse hakemassa tölkkimyynnistä hypetettyä Julius-IPAa ja oli aika häkellyttävää huomata että ne oli tölkitetty 28 minuuttia sitten. Tässä vaiheessa ei enää hirveänä kehdannut epäillä tuotteen tuoreutta.
   Baarin puolelta olin saanut etukäteisinformaatiota sen verran että homma toimi niin että hanat aukaistaan heti kun tölkkimyynnissä jono hellittää ja henkilökuntaa on saatavilla. Päätinkin että nyt kun täällä ollaan niin samahan se on katella että miten käy. 2-3 tuntia siinä tuli palloiltua ennenkuin alkoi näyttämään siltä että baari voi tosiaankin aueta. Kärsivällisyys ei meinannut riittää mutta lopulta virallinen myyjä saapui paikalle ja pääsin ihan ensimmäisten joukossa maistamaan Tree Housen oluita suoraan hanasta. Mistään hirvittävästä tuoppifestivaalista ei tietenkään tullut mitään koska täällä oli ns kahden tuopin sääntö eli enempää ei kenellekään alettu edes myymään.

Jonossa vaihteeksi

Vähän huonosti vetää

28 minuuttia vanha Julius

Tiski edelleen suljettu

Worcesterin komea juna-asema

   Hivenen alkoi jo hämärtämään ja paluumatka Worcesteriin autolla oli hitusen haastavampi. Baarikierrokselle oli kuitenkin hyvin aikaa joten lähdin heti matkaan. The Dive Bar oli todella hämyisä rokkibaari joka yllätti erittäin tasokkaalla hanavalikoimalla. Wormtown Brewing Companyn panimoravintola oli ihan hotlan vieressä ja perjantaista johtuen tupaten täynnä. Tämä paikka meni myös kohtuu aikaisin kiinni mutta ehdin silti panimon tarjontaan sen verran tutustua että selväksi tuli ettei mistään kovin kummoisesta ole kyse. Hotlalle talsiessa silmään sattui vielä The Pint-niminen paikka joka osoittautui kuviteltua paremmaksi ja kävin sielläkin kiskomassa pari pohjois-carolinan olutta naamariin.
   Lauantai oli varattu siirtymiseen autolla kohti Connecticutia mutta päätin vielä pysähtyä Tree Housella kolmannen kerran. Lauantai oli nimittäin poikkeuspäivä koska silloin hanat olivat auki heti avauksesta lähtien. Tölkkijono oli jälleen häkellyttävä ja baarinpuolelle myytiin omituisesti rannekkeita ja juomalippuja. Baarin ovella oli siis heti menu josta suunnilleen piti samon tein valita mitkä kaksi olutta ottaa jotta sai tiskiltä jotain. Omituinen systeemi mutta ilmeisesti vähän pakkorakoon tehty suosituimpia ajankohtia varten.
   Connecticutiin oli valmis reitti jo katsottuna mutta auto alkoi käyttäytymään omituisesti ja välillä kävi mielessä että tähänköhän sitä jäätiin. Mikään tehopeli ei ollut alla joten highwaytten pitkät nousut laittoivat automaattilootan koville. Käytännössä keskellä metsää Oxfordissa sijaitsi OEC Brewing (Ordinem Ecentrici Coctores = Order of the Eccentric Boilers) jonka olin merkkinyt karttaani pysähtymispaikaksi. Auto hyytyi ja hyytyi mutta pääsin perille mystiselle teollisuusalueelle lentokentän lähellä. B Unitedilla oli vieressä isot tilat ja OEC onkin ilmeisesti heidän jonkinlainen kokeilupanimonsa. Varsin pienen skaalan panimosta on kyse ja panimoravintolakin on vain joskus lauantaisin auki. Heti ulkoa näki että täältä tuskin mitään normaaleja oluita saa ja Sour/BarrelAged/Blending on kovaa huutoa. Ensimmäistä olutta maistaessani tarkistin panimon tietoja Ratebeeristä ja heti sattui silmään sanapari "Lammin Sahti". Tarkemmin asiaa tutkiessani selvisi että itse Kääriäisen Pekka on tosiaankin ollut täällä tekemässä sahdista jotain koe-eriä parisen vuotta sitten ja jotain valmistakin on saatu aikaan. Yhytin tarjoilijan tentattavaksi ja sattumalta tyypiksi valikoitui samainen alunperin ruotsalainen tyyppi joka oli pyörinytkin Kääriäisen kanssa. Itse sahdinvalmistus säiliökin oli sopivasti metrin päässä selkäni takana. Baarimikko muisteli huvittuneena että oli ollut aikamoinen haaste löytää tuoreita katajia sahtia varten kun katajien luonnollinen esiintymäalue alkaa vasta 100 kilometriä pohjoiseen joten oksia oli jouduttu metsästämään vähän vaikeamman kaavan kautta. Kauemminkin täällä olisi voinut istua mutta pimeys alkoi painamaan päälle ja matkaa hotelliin New Haveniin oli vielä sen verran että liikkeelle oli pakko lähteä.

OEC Brewing sisäänkäynti

OEC:n tarjontaa

OEC:n tarjontaa

   New Havenin hotelli ei ihan keskustassa ollut vaan olin valikoinut idempää hieman halvemman hotelliratkaisun. Melkoinen mörskähän se oli mutta hermoja helpotti se että Overshores Brewing Companyn tilat oli varsin lähellä joten illaksi ehti sinne vielä helpottamaan oloa. Overshoresilla on paljon sopimustoimintaa ja ovat aikoinaan tehneet Evil Twinille paljon oluita. Samoin putelilistaa tutkiessa selvisi että mm Pohjalan tyypit virosta on käyneet kollaboraatiota vääntämässä samoissa tiloissa ja baarimikko kaivoikin minulle varastosta Stillwaterin ja Pohjalan kollabon jota ei hirveänä ole tainnut muualla olla saatavillakaan. Overshoresin piti mennä aikaisin kiinni mutta koska paikalla oli ilmeisesti samaan aikaan tuotantotiloissa jonkun henkilökuntaan kuuluvan synttärit niin onnekseni baarimikko venytti valomerkkiä tuntitolkulla ja ehdin tutustua tarjontaan riittävästi.
   Sunnuntai ei ollut lepopäivä vaan lähdin aamusta heti liikkeelle. Olin aikoinaan luvannut että toimitan Tallinnan olutfestareitten varjotapahtumalle jotain herkkupaloja ja nyt oli aika tutustua vähän tähänkin puoleen. Tien toiselta puolen löytyi kiinalaisten täyden palvelun keskus eli aasia-buffet jossa oli noin 200 eri ruokaa ja viinakauppa johon asiaan liittyen oli kaksi eri ovea sisään- ja ulosmenijöille. Buffetissa maha täyttyi ja viinakaupasta löytyi muutama herkullisen oloinen malt liquor ja keinotekoinen mausteolut tuliaisiksi Talliinnaan.
   Uber oli seuraava valinta ja reissu kaupungin toiselle puolelle New England Brewing Companyyn. Vettä tuli taas kaatamalla mutta panimo oli tupaten täynnä. Nimikko-IPAt oli harmittavasti imetty kuiviin jo joten jouduin tyytymään vähän vaatimattomaan tarjontaan. Perus-IPAt olivat siltikin erittäin maukkaita ja hyvä maku paikasta jäi. Menomatkalla selvisi että vaikka New Haven on kohtuu pieni paikka niin siellähän sijaitsee yksi maailman tunnetuimmista yliopistoista eli Yale. Paluumatkalla pääsin tutustumaan asiaan tarkemmin kun kuskiksi sattui vähän innokkaampi tyyppi eli paikallinen puolalainen taiteilija. Tyyppi oli sisustanut autonsa vähänkin hämärästi liimaamalla sen täyteen jotain itse leikkattuja tarroja jokaista pintaa myöten. Kun Yalesta tuli puhetta niin hän halusi ehdottomasti näyttää ns "Presidenttien koulun" eli rakennuksen jossa kuulemma kaikkia Yhdysvaltain presidenttejä opetetaan. Loppumatkasta tyyppi myös paljasti että oli ensin harkinnut uskaltaako ottaa minua kyytiin ollenkaan kun on kuulemma sen verran huonoja kokemuksia moottoripyöräjengiläisistä.
   Keskustaan selvittiin ja hienosto-olutravintola Cask Republic oli ensimmäinen kohde. Yllättävän tyhjää näin sunnuntai-iltana ja sainkin rauhassa pari tuoppia kiskoa baarin tiskin päässä. Beer Collective oli uudempi paikka lähistöllä ja huomattavasti enemmän omaan makuun. Half poureja oli tarjolla sopivasti poutineakin löytyi mahan täytteeksi joten siirtyminen takaisin hotelliin ei tapahtunut tyhjin vatsoin.

New England Brewing sisältä

New England Brewing ulkoa

Beer Collectiven sisäänkäynti

   Maanantai oli varattuna siirtymiselle takaisin Bostoniin. Vuokra-auto piti toki palauttaa Worcesteriin ja lähdin sinne huristelemaan pienen mutkan kautta. Rhode Island oli tuntematonta seutua alunperin joten ajattelin hoidella vähän sitäkin samaan syssyyn. Westerlyssä ihan osavaltion rajan takana oli lupaavan oloinen olutravintola Malted Barley joka oli sopivasti myös maanantaina auki. Keskusta oli pieni ja sokkeloinen mutta parkkipaikka löytyi helposti. Malted Barley oli vähän nuhjuisen oloinen mesta siedettävällä olutvalikoimalla ja lounastuokion vietin nopeasti siellä ennen pikasiirtymistä Worcesteriin. Vuokraamolle oli luvattu että auto on takaisin 15.00 mennessä joten mihinkään hirvittävään munimiseen ei ollut aikaa. Auton palautus onnistui ja tässä vaiheessa vähän onnikin potkaisi pari kertaa eli ensin vuokraamo suostui kuskaamaan minut ilmaiseksi juna-asemalle samoin tein ja juna-asemalle saapuessa huomasin että seuraava juna Bostoniin oli lähdössä sopivast 8 minuuutin päästä ja kahden tunnin odotukselta säästyin juuri ja juuri. Hotellissa Bostonissa keskustassa oltiin jälleen optimiajassa ja illaksi jäi vielä peliaikaa.