Masshole IPA Experiment osa 2: Roadtrip

   Maanantaiaamuna lähti Greyhoundin bussi Bostonin bussiterminaalista kohti pohjoista New Hampshireä ja siellä rannikolla sijaitsevaa pientä Portsmouth-nimistä kaupunkia. Etukäteistietojen perusteella kaupunki on olutmielessä kokoaan paljon suurempi ja hyvää IPAa pitäisi olla tarjolla. Matka sujui ongelmitta ja kirjautuminen aivan keskustassa sijainneeseen hotelliin onnistui hyvissä ajoin joten olutlounaalla kaupungin isoimmassa baarissa.
   Thirsty Moosella on parikin pistettä ympäri aluetta ja Portsmouthin toimipiste mainosti heti ovella tarjoavansa 116 hanaa joten valikoimaa riitti. Miellyttävän paljon paikallisia oluita hanassa ryyditettynä parilla kovalla kauempaa tulevalla tuotteella mutta nyt on heti sanottava että kyllä 116 hanaa on jo liikaa. Ei se kierto voi olla kovin nopeaa ja yllättävän moni olut tuntui tunkkaiselta ja vähän "lämpimän makealta". Eväänä toimi pizza joka totuttuun tyyliin oli jälleen loistava.

Thirsty Moose

Thirsty Moosen Lärvilautanen #1 ja lounaspizza

   Olin aikaisemmin ollut vähän yhteyksissä alueen Ratebeer Adminiin ja hänen tärkein ohjeensa oli että älä jätä väliin Earth Eaglea. Earth Eaglen panimoravintola löytyi lopulta todella omituiselta kujan takapihalta ja ulospäin näytti taas että eihän täällä voi olla mitään. Sisälle astuessa paljastui kuitenkin hyvin paljon Helsingin One Pint Pubia muistuttava pieni hämyisä olutmesta. Millään hirveän isolla kapasiteetilla ei täällä oluita tehdä pari pientä käymispönttöä näkyi väli-ikkunan läpi pienemmässä sivuhuoneessa. Jos oikein tajusin niin Earth Eaglessa tekee olutta kaksi tyyppiä joista toinen panee vain apoja/ipoja ja toinen vihaa niitä. Listalla hanassa oli siis yllättävän paljon gruitteja, saisoneita ja jopa sahti! Yhdessä oluessa oli olennaisena elementtinä villisian pää. Ilmeisesti se oli keitetty mössöksi ja lisätty maltaan sekaan jossain vaiheessa. Myös toisen panimomestarin itse kirjoittamaa gruit-opusta olisi ollut myytävänä. Paikka oli sen verran eksentrinen ja mielenkiintoinen että jouduin käymään läpi kaikki 12 hanaolutta mitä oli tarjolla. Loistava paikka kaiken kaikkiaan ja asiakaskunta oli normaalia leppoisampaa paikallista harmitonta väkeä. Hotlan vieressä illan päätteeksi nälän viimeistelin vielä BRGR-ketjupaikan massiivisella poutinella.

Earth Eaglen hyvin piilotettu kiinteistö

Earth Eaglen tarjontaa

BRGR:in poutine

 Tiistaina päivän aloitin taas lärvilautasella Thirsty Moosessa tiskin päässä. Lounasruokailun hoidin Portsmouth Brewing Companyn panimoravintolassa. Hieman kauempana keskustasta sijaitsi WHYM Beer Cafe niminen paikka jonka olin skoutannut etukäteen vierailemisen arvoiseksi. Menopeliksi alle jälleen uber ja tällä kertaa etukäteisdata petti eli pihalla kuvatessa maisemia tuli ovesta huutelemaan äijä että eihän tämä aukea vasta kuin tunnin päästä. Nopea uusi tilannearvio ja päätin skipata koko paikan ja lähteä kävelemään kohti lähintä ostaria. 20 minuuttia talsittuna epämääräisiä tienvierustoja tulin kuitenkin järkiini ja hokasin että samahan tässä on kävellä takaisinkin kun nyt kerta tänne asti on tultu.
   WHYM oli melkoinen sekamelska mutta kaiken kaikkiaan loistava paikka. Hanoja oli "vain" 10 mutta täyttä laatua kaikki. Itse omistaja Alex joka oli intohimoinen oluen ystävä sattui tiskin taakse ja rupateltiin pitkään kaikesta olueen liittyvästä. Luonnollisestikin häntä vähän ihmetytti miten joku jaksaa Suomesta asti tänne tulla. Alex kertoili että oli aikoinaan ollut baarimestarina alueen legendaarisessa Ebenezer's Pubissa ja kun tuli Suomesta puhetta niin mainosti että heillä oli ollut kymmenisen vuotta sitten jopa kaksikin olutta Suomesta myytävänä. Toinen oli tietenkin Koff Porter mutta toisen "Raven"-oluen varsinainen olemus jäi minulle hämäräksi. Hieman paremmin suomalaista oluthistoriaa tietävät tunnistavat ehkä tuotteen? Lähtiessä Alex kävi vielä kättelemässä ja nakkasi mukaan Greath Rhythmin tölkin matkajuomaksi kaupan päälle. Eipä kyllä harmittanut yhtään että tuli käännyttyä takaisin, kerta kaikkiaan hieno paikka.

WHYMin kiinteistö

   Uberilla siirryin lähempänä keskustaa sijainneeseen Liar's Bench panimoon. Paikalla jo vanhojen herrojen jammailubändi aloitteli keikkaansa ja pääsiin mukavassa rennossa jazz-hengessä kiskomaan panimon tarjonnan naamariin. Yllättävän paljon porukkaa täälläkin vaikka oli alkuviikon arki-ilta. Loppumatka kohti keskustaa räntäsateessa kävellen ja hotellin vieressä sattui olemaan vielä British Beer Company niminen ketjupaikka aika missä vedin illallisen ja pari craft-olutta. Fullersilta oli täällä melkein koko perussetti hanassa tarjolla kuten paikan nimestäkin voi ehkä päätellä mutta en oikein niiden kuntoon jaksanut uskoa joten jätin väliin.

Liar's Benchin vanhat herrat

Portsmouth Brewery

    Keskiviikkona tuli taas räntää taivaalta kaatamalla. Päätin jättää Thirsty Moosen aamunavauksen väliin ja siirtyä Beer & Book Bar-nimiseen omituiseen kirjaston, antikvariaatin ja olutbaarin hybridiin. Lapsiperheiden seassa nautin maukkaan ja halvan lounasleivän ja pari tuoppia paikallisia herkkuja. Räntäsade yltyi tässä vaiheessa ja mielessä kävi jo painajaiset liikennekaaoksesta ja siitä että löytyisikö takseja enää mihinkään. Uber saapui kuitenkin kivuttomasti paikalle ja matka kohti lentokentän takana sijaitsevaa maineikasta Stoneface panimoa alkoi ja kuten arvasinkin liikenne jumitti pääteillä vähän joka paikassa. Täällähän ei tien auraus ole lähellekään niin tehokasta kuin Suomessa ja jalkateitähän ei aurata ollenkaan vaan vastuu niiden puhdistamisesta kuuluu ilmeisesti aina kiinteistön edustajalle. Eli jos joskun keskustassa tietä aurataankin niin se tapahtuu niin että lumiaura työntää lumet jalkakäytävälle ja sitten niillä ei voi kävellä ollenkaan vaan kaikki pomppii autojen seassa märässä loskassa ja odottaa että kurat lentää naamalle.
   Stoneface on ulkoa todella karun näköinen tehdashalli mutta sisältää paljastuu miellyttävät panimohenkiset tilat. Baaritiskiltä on nykytyyliin erinomaiset näkymät suoraan panimon tuotantotiloihin ja olutta hörppiessä on mukava seurata olutammattialaisia työn touhussa. Stoneface on IPA-panimo mutta nyt listalla oli höyrähdetty myös erilaisiin marjasekoitus-berliner weisseihin jotka oli mitä oli. Lärvilautaset olivat taas tarjolla niin koko hanatarjonnan läpi käynti oli kivutonta. Lumisateesta huolimatta uber löysi taas paikalle matka kohti lähemmäs keskustaa pääsi käyntiin.

Stonefacen sisäänkäyntiä

Näkymää Stonefacen tiskiltä

  Great Rhythm Brewing Company löytyi toiselta puolen rataa Liar Benchiin nähden keskeltä teollisuusaluetta. Varsin isosta panimosta tässäkin kyseessä oluita olin paljon nähnyt Bostonin seudulla aikaisemmalla viikolla. Nyt olikin sitten kyseessä puhdas IPA-panimo ja baarin puolella ei hanoissa ollut mitään muuta tarjollakaan kuin 6-9%-IPOja. Laatu oli kieltämättä erittäin kova ja tässä vaiheessa kävi ekaa kertaa mielessä pystyykö tässä enää suomalaisia IPOja tosissaan edes juomaan.

Great Rhythmin kiinteistö

Great Rhythmin tuotantovälineistöä

Great Rhythmin baaritiskiä ja tarjontaa

   Torstaiaamuksi olin speksannut siirtymiseen eteenpäin niin että Greyhoundilla aloittaisin matkan takaisin Bostoniin jossa vaihtaisin junaan ja sillä eteenpäin Worcesteriin. Kelit oli mitä oli joten pelko oli jo hiipinyt vähän puseroon että liekköhän tästä mitään tulisi eikä tullutkaan. Puolisen tuntia bussia odotellessa lähdin selvittelemään asiaa ja mystisesti Greyhoundin sivuilta löytyikin reaaliaikainen seuranta bussien liikkeistä ja elektronisessa lipussa oli suora linkki omaan vuorooni. Siitä selvisikin että kaikki seudun bussit oli peruttu. Mitään useampia vuorojahan tunnin välein ei kulje joten käytännössä mahdollisuudet oli jäädä ylimääräräiseski yöksi Portsmouthiin ja yrittää huomenna uudestaan mikä olisi ollut älyttömän kallis ratkaisu. Uusi hotelli maksaisi maltaita ja Worcesterin hotelli oli maksettu jo etukäteen. Nopeasti speksasin että uber-kyyti Bostonin lähimmälle pohjoiselle metroasemalle tulisi aivan varmasti paljon halvemmaksi joten pistin uberiin tarjousta kehiin ja jäin odottelemaan josko joku suostuisi tarjoutumaan tärppiin.
   Vartin odottelun jälkeen tärppäsi ja lentokentältä "Edmund" otti tilaukseni vastaan. Matkasta tulikin sitten kohtuu ikimuistettava nimittäin melkoisesta persoonasta oli kyse. Heti alussa kun selvitettiin jatkosuunnitelmia niin Edmund meinasi että ei noissa mun touhuissa ole mitään järkeä että se on sama kun hän käy nakkaamassa mut suoraan Worcesterin hotellille asti. Aloinkin kattelemaan karttaa vähän tarkemmin ja toden totta eihän siinä ollut tulossa kuin 20 kilsaa lisämatkaa kun nyt tarkemmin kattoo ja välttyy kahdelta turhalta junareissulta. Edmundista on sanottava heti että kun ukko saapui paikalle niin mielessä kävi että uskaltaako noin vanhan tyypin kyytiin edes istua. 77 vuotta se taisi sanoa iäkseen mutta epäilen että valehteli vähän alakanttiin. Edmund oli Vietnamin sodan veteraaneja, toiminut "second officerina" tykistössä siellä ja oli erittäin militaristisesta suvusta kotoisin. Jos oikein muistan niin Edmundin vanhin poika oli ilmavoimien yhden tähden kenraali ja nuorempi poika maavoimien everstinä Arizonassa. Tytär oli puolestaan edustanut kaksissa olympialaisissa USA:ta kelkkailussa ja Torinossa oli oltu kisojakin katsomassa. Sodan jälkeen Edmund oli toiminut mm. Verizonin palveluksessa jossain vaiheessa ja sitä kautta Suomikin oli tullut pari kertaa tutuksi kun Ruoholahdessa oli käyty jotain neuvotteluja Nokian kanssa. Norjassa mies oli samoilla asioilla pyörinyt enemmänkin ja meinasi että kohtuu paska ja kallis maa. Puolentoista tunnin reissu meni siis nopeasti kuunnellessa Edmundin tilitystä maailman menosta. Jossain vaiheessa teki mieli kysyä että miksi mies sitten nyt ajelee taksia mutta sain vähän vaivihkaa tietää että kyseessä on enemmänkin harrastus hänelle ja tekee sitä silloin kun ei muuta järkevämpääkään keksi.
   Worcesteriin saavuttiinkin sitten hyvissä ajoin jo puolilta päivin ja keskustan hotelliin kirjoittautuminen onnistui sekin heti joten yllättävän pieniltä vahingoilta vältyttiin. Auton vuokraaminen oli seuraavana ohjelmassa ja lähdinkin lompsimaan samoin tein kohti lähintä vuokrapistettä. Enterprise-Rent-A-Car oli etukäteen valintani ja sieltä alle halvimmasta päästä pienehkö Jeep kohtuu hintaan. Koska ilta oli varsin nuori ja valoisaa riitti niin päätin lähteä samon tein ajelemaan kohti seuraavaa pyhiinvaelluspaikkaa eli Charltonissa sijaitsevaa Tree House Brewing Companya. Kyseessä on varmaan se tämän hetken hypetetyin panimo ja näkyi kyllä joka asiassa. WHYM:in baarimikko kertoi että Tree House tunnetaan alan tyyppien keskuudessa nimellä Trade House ja sitä se hyvin pitkälle olikin. Panimon uusi kiinteistö oli loppuunsa asti viritetty pelkästään kaupantekoa varten ja jälkeenpäin on helppo kysyä että tätäkö se oluen panemisen tulevaisuus on.
   Tree Housen pääperiaate on tuoreus ja homma toimii niin oluita ei juurikaan varastoida vaan tölkkilinjalta tölkit tuodaan suoraan myyntitiskiltä johon on jatkuva jono ja tavara sekä raha vaihtaa omistajaa lennosta. Kyseessä oli torstaipäivä ja baarin puoli oli kiinni mutta tölkkimyyntiin oli valtavat jonot jo saapuessani. Päätin satsata jonkun verran tölkkitarjontaan ja lähteä heti pois jotta ehtii vielä valoisan aikaan ajella hotellille. Mikään kiire ei nyt ollut kun tarkoitus oli tulla seuraavana päivänä vielä paremmalla ajalla takaisin.

Jonon hännillä Tree Housen edustalla

Tavaraa tulee ulos koko ajan

Tree Housen tölkkimyyntipiste

Baarin puoli

Näkymää tuotantotiloihin

Hotellin pöydällä pari maistiaista

   Hotlalle palattuani ja ensimmäiset maistiaiset Tree Housen tuotteista otettuani lähdin vielä keskustaan päin kävelemään. Maineikas Armsby Abbey baari sijaitsi ihan ytimessä ja koska oli rauhallinen ilta pääsin suoraan tiskille istumaan. Armsby Abbey ei pettänyt vaan kyseessä oli pienehkö erittäin viihtyisä olutravintola loistavalla tarjonnalla. Mikään varsinainen ruokapaikkahan tämä ei minusta ollut mutta erikoisuutena täältä sai paikallisten farmareitten juustoja ja niistä koostettuja juustolautasia. Valitsinkin isoimman juustolautasen ja siihen listalta neljä mielenkiintoisinta tuotetta. Hill Farmsteadin oluita oli täällä myös tarjolla joten helpolla ei päästy. Kertakaikkiaan loistava paikka ja meni itsellä TOP5-listalle omista olutravintolakokemuksistani. Uni maittoi hotellilla tämän jälkeen paitsi että...  palohälytyksen takia piti kerran talsia ulos asti. Luulin muuten että palohälytyksen idea on se että sinne ulos mennään heti ja niin nopeasti kuin pystyy. Itse en kopaissut kuin passin taskuun, housut jalkaan ja släpärit jalkoihin ja ryntäsin pihalle. Vähän hölmöä oli sitten siellä pakkasessa verkkopaidassa avojaloin yhden kiinalaisen kanssa odotella vartti että josko ne muutkin joskus tulisi ulos kun on saaneet kaikki matkalaukut pakattua ja turkikset vedettyä päälle. Mutta näillä mennään.

Armsby Abbeyssa juustolla ja oluella

   Perjantaiaamuna alkoi sitten varsinainen reissu kohti Tree Housea ja jälleen hyvissä ajoin. Paikan piti aueta 12.00 ja tulin sinne noin 11.15 mutta siellähän oli jo 100 metrin jono odottamassa ja ovet oli auki. Ilmeisesti avaavatkin aina heti kun tavaraa on tarjolla ja asiakkaita on tarpeeksi. Perjantaina porukkaa oli normaaliakin enemmän liikkeellä ja jouduin jättämään auton kauemmas alaparkkipaikalle josta oli kuvaavasti ilmainen shuttle-bussi itse panimon ovelle. Ulkona jonossa odotellessa homman kuviot alkoi selkeämään. Per naama oli tarjolla 4 casea eli 96 tölkkiä. Mm vieressä oli New Yorkista asti tullut 10 hengen ryhmä joka juuri tätä reissua varten vuokrannut minibussin ja oli huvittavaa seurata kun jokainen heistä haki täyden lastin ja siinä sitten pari varttia yritetiin saada 960 tölkkiä ja 10 tyyppiä sopimaan samaan aikaan autoon. Lastenvaunuilla oli täällä myös uusi tarkoitus eli monta pariskuntaa näin joilla oli kahdet vaunut mukana, toisilla kuskattiin lapsia ja toisilla olutta. Joillain oli olutlaatikoita sijoitettuna jopa vauvan syliin vaunuihin mutta ei se näyttänyt menoa haittaavan. Kuten aikaisemmin jo mainostin tuoreus oli täällä avainsana. Kävin itse hakemassa tölkkimyynnistä hypetettyä Julius-IPAa ja oli aika häkellyttävää huomata että ne oli tölkitetty 28 minuuttia sitten. Tässä vaiheessa ei enää hirveänä kehdannut epäillä tuotteen tuoreutta.
   Baarin puolelta olin saanut etukäteisinformaatiota sen verran että homma toimi niin että hanat aukaistaan heti kun tölkkimyynnissä jono hellittää ja henkilökuntaa on saatavilla. Päätinkin että nyt kun täällä ollaan niin samahan se on katella että miten käy. 2-3 tuntia siinä tuli palloiltua ennenkuin alkoi näyttämään siltä että baari voi tosiaankin aueta. Kärsivällisyys ei meinannut riittää mutta lopulta virallinen myyjä saapui paikalle ja pääsin ihan ensimmäisten joukossa maistamaan Tree Housen oluita suoraan hanasta. Mistään hirvittävästä tuoppifestivaalista ei tietenkään tullut mitään koska täällä oli ns kahden tuopin sääntö eli enempää ei kenellekään alettu edes myymään.

Jonossa vaihteeksi

Vähän huonosti vetää

28 minuuttia vanha Julius

Tiski edelleen suljettu

Worcesterin komea juna-asema

   Hivenen alkoi jo hämärtämään ja paluumatka Worcesteriin autolla oli hitusen haastavampi. Baarikierrokselle oli kuitenkin hyvin aikaa joten lähdin heti matkaan. The Dive Bar oli todella hämyisä rokkibaari joka yllätti erittäin tasokkaalla hanavalikoimalla. Wormtown Brewing Companyn panimoravintola oli ihan hotlan vieressä ja perjantaista johtuen tupaten täynnä. Tämä paikka meni myös kohtuu aikaisin kiinni mutta ehdin silti panimon tarjontaan sen verran tutustua että selväksi tuli ettei mistään kovin kummoisesta ole kyse. Hotlalle talsiessa silmään sattui vielä The Pint-niminen paikka joka osoittautui kuviteltua paremmaksi ja kävin sielläkin kiskomassa pari pohjois-carolinan olutta naamariin.
   Lauantai oli varattu siirtymiseen autolla kohti Connecticutia mutta päätin vielä pysähtyä Tree Housella kolmannen kerran. Lauantai oli nimittäin poikkeuspäivä koska silloin hanat olivat auki heti avauksesta lähtien. Tölkkijono oli jälleen häkellyttävä ja baarinpuolelle myytiin omituisesti rannekkeita ja juomalippuja. Baarin ovella oli siis heti menu josta suunnilleen piti samon tein valita mitkä kaksi olutta ottaa jotta sai tiskiltä jotain. Omituinen systeemi mutta ilmeisesti vähän pakkorakoon tehty suosituimpia ajankohtia varten.
   Connecticutiin oli valmis reitti jo katsottuna mutta auto alkoi käyttäytymään omituisesti ja välillä kävi mielessä että tähänköhän sitä jäätiin. Mikään tehopeli ei ollut alla joten highwaytten pitkät nousut laittoivat automaattilootan koville. Käytännössä keskellä metsää Oxfordissa sijaitsi OEC Brewing (Ordinem Ecentrici Coctores = Order of the Eccentric Boilers) jonka olin merkkinyt karttaani pysähtymispaikaksi. Auto hyytyi ja hyytyi mutta pääsin perille mystiselle teollisuusalueelle lentokentän lähellä. B Unitedilla oli vieressä isot tilat ja OEC onkin ilmeisesti heidän jonkinlainen kokeilupanimonsa. Varsin pienen skaalan panimosta on kyse ja panimoravintolakin on vain joskus lauantaisin auki. Heti ulkoa näki että täältä tuskin mitään normaaleja oluita saa ja Sour/BarrelAged/Blending on kovaa huutoa. Ensimmäistä olutta maistaessani tarkistin panimon tietoja Ratebeeristä ja heti sattui silmään sanapari "Lammin Sahti". Tarkemmin asiaa tutkiessani selvisi että itse Kääriäisen Pekka on tosiaankin ollut täällä tekemässä sahdista jotain koe-eriä parisen vuotta sitten ja jotain valmistakin on saatu aikaan. Yhytin tarjoilijan tentattavaksi ja sattumalta tyypiksi valikoitui samainen alunperin ruotsalainen tyyppi joka oli pyörinytkin Kääriäisen kanssa. Itse sahdinvalmistus säiliökin oli sopivasti metrin päässä selkäni takana. Baarimikko muisteli huvittuneena että oli ollut aikamoinen haaste löytää tuoreita katajia sahtia varten kun katajien luonnollinen esiintymäalue alkaa vasta 100 kilometriä pohjoiseen joten oksia oli jouduttu metsästämään vähän vaikeamman kaavan kautta. Kauemminkin täällä olisi voinut istua mutta pimeys alkoi painamaan päälle ja matkaa hotelliin New Haveniin oli vielä sen verran että liikkeelle oli pakko lähteä.

OEC Brewing sisäänkäynti

OEC:n tarjontaa

OEC:n tarjontaa

   New Havenin hotelli ei ihan keskustassa ollut vaan olin valikoinut idempää hieman halvemman hotelliratkaisun. Melkoinen mörskähän se oli mutta hermoja helpotti se että Overshores Brewing Companyn tilat oli varsin lähellä joten illaksi ehti sinne vielä helpottamaan oloa. Overshoresilla on paljon sopimustoimintaa ja ovat aikoinaan tehneet Evil Twinille paljon oluita. Samoin putelilistaa tutkiessa selvisi että mm Pohjalan tyypit virosta on käyneet kollaboraatiota vääntämässä samoissa tiloissa ja baarimikko kaivoikin minulle varastosta Stillwaterin ja Pohjalan kollabon jota ei hirveänä ole tainnut muualla olla saatavillakaan. Overshoresin piti mennä aikaisin kiinni mutta koska paikalla oli ilmeisesti samaan aikaan tuotantotiloissa jonkun henkilökuntaan kuuluvan synttärit niin onnekseni baarimikko venytti valomerkkiä tuntitolkulla ja ehdin tutustua tarjontaan riittävästi.
   Sunnuntai ei ollut lepopäivä vaan lähdin aamusta heti liikkeelle. Olin aikoinaan luvannut että toimitan Tallinnan olutfestareitten varjotapahtumalle jotain herkkupaloja ja nyt oli aika tutustua vähän tähänkin puoleen. Tien toiselta puolen löytyi kiinalaisten täyden palvelun keskus eli aasia-buffet jossa oli noin 200 eri ruokaa ja viinakauppa johon asiaan liittyen oli kaksi eri ovea sisään- ja ulosmenijöille. Buffetissa maha täyttyi ja viinakaupasta löytyi muutama herkullisen oloinen malt liquor ja keinotekoinen mausteolut tuliaisiksi Talliinnaan.
   Uber oli seuraava valinta ja reissu kaupungin toiselle puolelle New England Brewing Companyyn. Vettä tuli taas kaatamalla mutta panimo oli tupaten täynnä. Nimikko-IPAt oli harmittavasti imetty kuiviin jo joten jouduin tyytymään vähän vaatimattomaan tarjontaan. Perus-IPAt olivat siltikin erittäin maukkaita ja hyvä maku paikasta jäi. Menomatkalla selvisi että vaikka New Haven on kohtuu pieni paikka niin siellähän sijaitsee yksi maailman tunnetuimmista yliopistoista eli Yale. Paluumatkalla pääsin tutustumaan asiaan tarkemmin kun kuskiksi sattui vähän innokkaampi tyyppi eli paikallinen puolalainen taiteilija. Tyyppi oli sisustanut autonsa vähänkin hämärästi liimaamalla sen täyteen jotain itse leikkattuja tarroja jokaista pintaa myöten. Kun Yalesta tuli puhetta niin hän halusi ehdottomasti näyttää ns "Presidenttien koulun" eli rakennuksen jossa kuulemma kaikkia Yhdysvaltain presidenttejä opetetaan. Loppumatkasta tyyppi myös paljasti että oli ensin harkinnut uskaltaako ottaa minua kyytiin ollenkaan kun on kuulemma sen verran huonoja kokemuksia moottoripyöräjengiläisistä.
   Keskustaan selvittiin ja hienosto-olutravintola Cask Republic oli ensimmäinen kohde. Yllättävän tyhjää näin sunnuntai-iltana ja sainkin rauhassa pari tuoppia kiskoa baarin tiskin päässä. Beer Collective oli uudempi paikka lähistöllä ja huomattavasti enemmän omaan makuun. Half poureja oli tarjolla sopivasti poutineakin löytyi mahan täytteeksi joten siirtyminen takaisin hotelliin ei tapahtunut tyhjin vatsoin.

New England Brewing sisältä

New England Brewing ulkoa

Beer Collectiven sisäänkäynti

   Maanantai oli varattuna siirtymiselle takaisin Bostoniin. Vuokra-auto piti toki palauttaa Worcesteriin ja lähdin sinne huristelemaan pienen mutkan kautta. Rhode Island oli tuntematonta seutua alunperin joten ajattelin hoidella vähän sitäkin samaan syssyyn. Westerlyssä ihan osavaltion rajan takana oli lupaavan oloinen olutravintola Malted Barley joka oli sopivasti myös maanantaina auki. Keskusta oli pieni ja sokkeloinen mutta parkkipaikka löytyi helposti. Malted Barley oli vähän nuhjuisen oloinen mesta siedettävällä olutvalikoimalla ja lounastuokion vietin nopeasti siellä ennen pikasiirtymistä Worcesteriin. Vuokraamolle oli luvattu että auto on takaisin 15.00 mennessä joten mihinkään hirvittävään munimiseen ei ollut aikaa. Auton palautus onnistui ja tässä vaiheessa vähän onnikin potkaisi pari kertaa eli ensin vuokraamo suostui kuskaamaan minut ilmaiseksi juna-asemalle samoin tein ja juna-asemalle saapuessa huomasin että seuraava juna Bostoniin oli lähdössä sopivast 8 minuuutin päästä ja kahden tunnin odotukselta säästyin juuri ja juuri. Hotellissa Bostonissa keskustassa oltiin jälleen optimiajassa ja illaksi jäi vielä peliaikaa.