Masshole IPA Experiment osa 1: Boston

   Syksyn 2017 aikana tein jatkuvasti hienosäätöä ja järjestelyjä matkapäivien ja majoitusten mukaan. Ajankohdaksi noin 2 viikon reissulleni oli suunniteltu Helmikuun alkua. Tiedossa oli että Bostoniin sai KLM:n kautta 600-700 eurolla sopivat lennot jo hyvissä ajoin syksyllä mutta päätin vielä kytätä jos SAS:ilta tulisi tarjolle jotain parempaa. Tämä osoittautuikin oivaksi ratkaisuksi kun Marraskuun aikana SAS:in tarjouslentoja tuli saataville lyhyeksi aikaa suoraan lentoyhtiön omilta sivuilta hintaan 432 euroa. Iskin kiinni heti tarjoukseen koska lentoajatkin olivat optimaaliset ja hintaan kuului toki myös laukut ja ruokailut lennon aikana. Tähän hyvät puolet lennoista sitten loppuivatkin koska ensimmäista kertaa lentojen aikana sitten kusikin oikeastaan lähes kaikki mahdollinen. Ilmassa sentään pysyttiin eikä törmätty toisiin koneisiin lennon kuluessa.
   Matkaan lähdin Helsingistä maanantaina 29.1.2018. Lennon vaihdon piti olla Kööpenhaminassa. Lähtöportteja infoavalle taululle ei vaan jatkoyhteyden kohdalle ilmestynytkään mitään vähään aikaan kunnes vihdoin raastavan puolen tunnin odottelun jälkeen se pamahti: CANCELLED. SAS:in oma tukipiste oli kuitenkin yllättävänkin lähellä joten sinne tiskille selvittelemään tilannetta. Hyvällä tuurilla korvaava lento löytyi heti ja se lähti jopa aikaisemmin kuin alkuperäinen jatkolento ja tilanne näytti erittäin hyvältä... mutta vain vähän aikaa. Korvaavalla lennolla nimittäin oli ylimääräinen vaihto Dullesin kentällä Washington DC:ssä (sehän on muuten itse asiassa Virginiassa mikä selvisi perillä) ja sille oli  varattu aikaa 1.45 tuntia. Jossain takaraivossa kummitteli hämärä muistikuva että suomalaisesta suunnittelijastaan huolimatta Dulles ei ole tullut tunnetuksi minään maailman nopeimpana lentokenttänä mutta siitä huolimatta hivenen huojentuneena astuin sisälle Atlantin ylittävään koneeseen.
   Dullesissa sitten hommat vähemmän yllättäen kusi totaalisesti. Lento oli vähän myöhässä ja perille päästyä selvisi että se ei varsinaisesti laskeutunutkaan edes mihinkään terminaalin lähelle vaan koneen ovelta olisi erillinen bussikuljetus maahantuloterminaaliin. Sanomattakin oli toki selvää että sekään kuljetus ei toki heti ollut paikalla  vaan kun vihdoin pääsin maahantulotarkastusautomaateille niin aikaa Bostonin lennolle oli enää 50 minuuttia. Automaatit toimivat sujuvasti ja paikalla oli paljon oppaita opastamassa niiden käyttöä mutta jos oikein tajusin niin KAIKKI automaatit hylkäsivät jokaisen maahantulon ja jokaisen piti silti siirtyä vielä varsinaiseen tarkistusjonoon. Tässä vaiheessa kävi mielessä että miksi niitä automaatteja sitten piti edes kaikkien käyttää kun kenellekkään ei niistä ollut mitään hyötyä. Jonoon siirtyessä selvisi että maahantulotarkastajia oli paikalla kyllä mutta niistä vain kaksi suostui ottamaan vastaan EU:n kansalaisia joten toiveet jatkolennolle ehtimisestä meinasivat hiipua. Selvisin hengissä rajan yli vartti ennen jatkon lähtöä ja lähdin pikaiseen siirtymiseen kohti lähtöporttia. Tässä vaiheessa kävi käsittämätön tuuri puolestaan parempaan suuntaan kun takana joku  virkailija huuteli että pitäisi jotain laukkuja kannella ja ihmettelin että mitä vitun laukkuja että eikö ne tule automaattisesti ja jatkoin matkaa 50 metrin päässä toinen virkailija huuteli samaa ja kuin ihmeen kaupalla satuin vilkaisemaan vielä kerran taakse ja silloin näin oman laukkuni jonkun omituisen kasan päällä nurkassa. Kävin sen nakkaamassa lähimmälle hihnalle mikä ilmeisesti oli oikea ratkaisu. Liekkö sitten oli roskiin menossa ne laukut mutta joka tapauksessa nyt oli tiedossa että laukut olivat johonkin suuntaan menossa.
   Lähtöportilla totuus sitten paljastui. Lento oli lähtenyt ajallaan ja myöhästyin noin 10 minuuttia check-innistä. America Airlinesin tiskiltä löytyi kuitenkin pelastus ja pääsin päivän viimeiseen Bostonin lentoon jämäpaikoille ja raastavalta ylimääräiseltä yöpymiseltä säästyttiin. Sinänsä hyvä että nyt jäi 5 tuntia aikaa tutustua suomalaisen lentokenttäarkkitehtuuriin ulkomailla ja kentältä löytyi jopa 3 pientä craft beeriä tarjoavaa baaria avoinna. Bostonissa olin lopulta 23.55 taksijonossa ja ehdin saman illan aikaan hotelliin vielä nukkumaan. Alkuperäinen saapuminen olisi ollut 15.40 joten ottaen huomioon että missasin kaksi lentoa säästyin varsin vähiltä vahingoilta ja laukkukin löytyi nurkkaan jemmattuna Bostonin kentältä nopeasti.

Elää ja seisoa räntäsateessa Fort Pointissa

   Bostonissa oli tarkoitus viettää seuraavat 7 päivää. Majoitukseksi valitsin upouuden Yotel Hotel-hotellin ihan keskustan vierestä Fort Pointista. Dollarin kurssihan on nykyään erittäin antelias eurooppalaisille joten yön hinnaksi muodostuin noin 80-90 euroa mitä pidän hotelliin laatuun ja sijaintiin nähden erittäin halpana. 100 metriä hotellista etelään sijaitsi myös Flour Bakery-leipomon palvelupiste mistä sai erittäin hyvää tuoretta aamiaissettiä hyvissä ajoin jo kuudelta. Kävinkin täällä aamukävelyllä ja aamiaisleivällä/litran kahvilla joka aamu. Jenkkityyliin kahvikolpakkoon kirjoitettiin tilaajan nimi etukäteen ja ehkä humoristisimmaksi näistä osoittautui kolmannen aamun "Yannay"-versio omasta etunimestäni.
   Keleistä voisi heti sanoa että ehkä näitä reissuja kannattaisi tehdä johonkin muuhun vuoden aikaan. Nimittäin heti tiistaiaamuna satoi räntää taivaan täydeltä ja kesälomafiilis ei ollut huipussaan. Aikaerosta johtuen ensimmäinen aamu meni aika perusteellisesti kävelyyn ja tutustumiseen lähiympäristön visuaaliseen ilmeeseen nimittäin Ginger Man oli aukeamassa vasta 11.30. Bostonista voikin heti sanoa että vanha kaupunkihan se on ja paljon on nähtävää Yhdysvaltain syntyhistoriaan liittyen ja kaupunki on myös tehnyt nähtävyyksiin tutustumisen vierailijoille erittäin helpoksi.
   Ginger Man on nykyään levittäytynyt useampaankiin itärannikon kaupunkiin ja Bostonin toimipiste sijaitsee vanhassa pankkirakennuksessa. Oven kahvassa roikkumisen jälkeen päästiin vihdoin kunnolla asiaan ja aloin tilaamaan flightejä pöytään. Baarimikko ehti sen verran juttelemaan että suositteli heti muutamaa paikkaa ja antoi myös tärkeän vinkin että torstaina alakerran "erikoisosasto" olisi auki ja paikalla olisi itse Firestone Walkerilta edustaja kiusattavana.

Ginger Manin edusta

Ginger Manin Lärvilautanen #1

Sijaintini Ginger Manin baaritiskin päässä

Ginger Man Lärvilautanen #2

   Bostonin joukkoliikenne on varsin halpaa. 7-DAY-PASS metroon, busseihin ja "lähijunaan" maksoi vain 21 dollaria eli saman verran kuin 2 päivän lippu Helsingissä. Lähimmältä metroasemalta aloitinkin siirtymisen kohti ensimmäistä pyhiinvaelluspaikkaa eli vähän kauempana Cantonissa sijaitsevaa Trillium Brewing Companya. Lähijunalla siirryin niin lähelle kuin mahdollista, astuin asemalla ensin vahingossa pimeään taksiin josta hyppäsin pois ja siirryin toisella puolella tietä odottavaan oikeaan taksiin. Reissun alkaminen ryöstettynä ja pahoinpideltynä jossain Bostonin sademetsässä oli siis heti lähellä.
   Trillium löytyi monen mutkan takaan teollisuusalueelta ja ihana humalantuoksu täytti keuhkoni. Trilliumhan on nimenomaan tunnettu IPOistaan ja saa minusta ollakin koska muun tyyliset oluet heiltä eivät juuri vakuuttaneet minua. IPA:t sitten puolestaan... ehkä maailman parhaita. Paluun Bostoniin päätin suorittaa UBER-kuljetuksella. Sekaannusten välttämiseksi olin sitä varten varannut oman luottokortin ja nettiyhteys toimi oman kännykän kautta. Nykyäänhän ainakin Saunalahdelta saa kohtuu edullisia paketteja joten netti toimii yhdysvalloissa suoraan omaan liittymän kautta tarvittaessa. Uber maksoi 38 dolsaa joten olihan se halpa ja tulin siihen tulokseen että kyllä tätä voinee käyttää uudestaankin.
   Hotellin yksi hyvistä puolista oli se että ihan siinä vieressä sijaitsi Trilliumin toinen tukikohta Fort Pointin tölkki/growler-myymälä. Ehdin vielä tehdä siis reissun ensimmäiset tölkkitankkaukset. Trilliumin periaatteisiin kuuluu että tavara myymälässä on tuoretta eli kun liike aukeaa 11.00 niin suurin osa tölkeistä on tölkitetty aamulla 06.00-09.00 aikana ja rahdattu Cantonista liikkeeseen 09.00-11.00 välissä jotta asiakkailla on varmasti tuoretta tavaraa saatavilla. Ja siltä kieltämättä samana aamuna 08.36 tölkitetty Fort Point Mosaic maistuikin. Virtaa riitti aikaerosta huolimatta vielä jonkun verran ja päätin piipahtaa parin korttelin päässä City Tap Housessa. Hanassa tarjontaa riitti pääpainona Sierra Nevadan tuotteet joita nautinkin pari pinttiä ennen nukkumaanmenoa.

Trillium Cantonin tarjontaa

Trillium Cantonin tarjontaa

Trillium Cantonin tarjontaa

Trillium Fort Point Mosaic kohtuu tuoreena

   Keskiviikkona aloitin reissun keskustan pohjoispuolella sijaitsevista panimoista. Lähijunalla jälleen lähemmäksi ensimmäistä kohdetta Mystic Breweryä ja loppumatka kivuttomasti Uberilla. Mystic Breweryn tarjonta oli hyvin IPA-voittoista onnistuen siinä varsin hyvin. Jo tässä vaiheessa tuli mieleen että tuskin tällä reissulla kovin montaa huonoa IPAa edes vastaan tulee.

Karuhkoa maisemaa Mysticin toiselta puolelta

Mystic Breweryn sisäänkäynti

Mystic Breweryn tarjontaa

Mystic Breweryn tarjontaa

   Mystic Brewerystä otin Uberin huomattavasti isompaan ja paikallisten kehumaan panimoon Night Shift Brewingiin. Panimon tarjoilutilat olivat valtavat ja koostuivat kahdesta isosta hallista. Päiväsaikaan ei hirveänä porukkaa ollut liikkeellä mutta voin kuvitella kuhinan olevan melkoinen iltaisin. Pimeähkö Bone Up Brewing Company sijaitsi myös ihan vieressä ja kävin siellä nauttimassa muutaman hieman erilaisemman oluen. Tämän panimon tavaramerkkinä oli "Big Canit" eli jos oikein tajusin he tölkittivät vain litran tölkkejä. Panimomestarin koiran mukaan nimetty kevyt savuolut oli varsin mainio tekele.

Night Shift tien toiselta puolelta

Night Shiftin tarjontaa

Night Shiftin pienempi avoinna olut beer hall

Bone Up Brewingin tarjontaa

Bone Upin varsin persoonallinen sisäänkäynti

   Ruokatarjonta näissä paikoissa ei ollut kummoisen oloinen joten päätin vielä illan päälle siirtyä legendaariseen Lord Hobo-nimiseen baariin. Uber-kyydiksi otin vähän puolivahingossa Uber Poolin kun en tilatessa tajunnut yhtään mitä se käytännössä tarkoitti. Jonkun verran kauemmin sen tulo kesti, helvetin halpa se oli ja matkan aikana pääsin nauttimaan takapenkin vieruskaverina noin 150-kiloista tummaihoista ruokakaupassa vieraillutta naishenkilöä. Lord Hobosta olin Suomessa kuullut sen verran tiedustelutietoa että siellä on sitten turha mitään muuta yrittää edes tilatakaan kuin isoja tuoppeja joten jätin hifistelyn heti alkuunsa pois. Rokki soi kovalla ja pimeää oli ja paikan perusannos Hobo Burger oli siedettävä joten illan päätteeksi oli helppo palata hotellille lepäilemään maha täynnä.

Lord Hobo tien toiselta puolelta

Terveysillalliseksi Hobo Burger

Hotellin tv:stä tuli erinomaista ohjelmaa

   Torstaina heti aamusta siirryin kohti luodetta ja Davis Squaren aluetta. Aikaa kävelylle jäi taas ruhtinaallisesti kun seuraava kohde Redbones oli aukeamassa vasta 11.00. Redbones on mainetta niittänyt olutravintola joka on tunnettu myös hyvin lihapitoisesta southern-tyylisestä ruokavaliostaan. Nykymittapuullahan tämä paikka ei olut mielessä ihmeellinen ole mutta koska nälkä oli ja kunnon ruokaa teki mieli niin päiväaloituspaikan valinta oli selviö. Ruokalistalta valikoitui annokseksi hirvitys nimeltä Barbecue Belt (With 1 texas rib, 2 st louis ribs, 2 baby back ribs, sliced brisket & house smoked sausage) ja kylläpä siinä riittikin evästettävää. Yli tunti meni syödessä ja ruokajuomaa kului kolme isoa tuoppia. Lihan määrästä kertoo se että sitä oli niin paljon että annokseen kuuluvia erittäin tulisia maustemakkaroita ei näkynyt aluksi ollenkaan kun ne olivat kokonaan lihakasan peitossa. Kuvaavaa oli myös se että lisukkeeksi otetut "veggie greens" ja "collard greens" oli merkattu vegaanisiksi ja minusta niissä oli puolet nyhtöpossua. Nälkä lähti ja hiki tuli.

Redbones tien toiselta puolelta

Barbecue Belt Before

Barbecue Belt After

   Huhuja olin kuullut että torstaina oli itse viikon festareihin liittyen Meadhall nimisessä ravintolassa vähän parempaa tavaraa tarjolla. Paikka sijaitsi vähän paremmassa lähiössä, oli iso ja tarjonta oli erittäin mielenkiintoista. Täällä tuli nautittua myös yksi reissun parhaista oluista eli Epic Big Bad Baptist - Triple Barrel. Ginger Manin baarimikon vinkistä siirryinkin illan aluksi sinne tiskille tyhjentämään lärvilautasia. Alakerran erikoisbaarikin avautui pika pikaa ja kompuroin kierreportaat kohti pankkiholvia. Alakerta oli tosiaankin entinen pankkiholvi paksuine panssariovineen ja kohtalaisen pimeä ja epäkäytännöllinen paikka mutta kun hanoja oli 12 kappaletta ja jokaisessa Firestone Walkerilta tynnyröity olut tarjolla ja panimomestari itse turinoimassa vieressä niin useampikin tunti meni siinä ihmetellessä menoa. Kieltämättä olen aikaisemminkin tykästynyt näihin tuotoksiin ja varsinkin Anniversary-sarjan sekoitteet ja barley winet pääsivät pimeässä luolassa hyvin oikeuksiinsa. Hotellin aulabaariin tuli asiaa vielä tämän jälkeen.

Mead Hallin runsasta tarjontaa

Ginger Manin alakerran erikoisosasto

Last Hurrah eli Bostonin tunnetuin viskibaari

   Perjantai oli ns. ensimmäinen festaripäivä ja pahimmat paineet oli onneksi saatu purettua pois. Beer Advocate on tunnettu olutsivusto/toimitus joka järjestää USA:ssa kahdesti vuodessa Extreme Beer Festival-nimisen tapahtuman. Tapahtuman järjestää kiukkuisuudestaan tunnettu "öelströmmin" (sori en jaksa tarkistaa oikeinkirjoitusta) veljeskaksikko joista toinen asuu Los Angelesissa ja toinen Bostonissa joten festaritkin on luonnolisesti näillä paikkakunnilla. Festarista on heti sanottava että sen järjestelyt ovat hieman erilaiset kuin euroopan vastaavilla eli järjestäjä Beer Advocate ostaa itse ensin kaikki panimoitten tynnyrit itselleen ja sitten niitä panimoitten edustaja jakelee festareille tiskillä. Taloudellista riskiä siis panimoilla ei oikeastaan ole ja tällä päästään vähän kiertämään Massachusettsin osavaltiolakeja eli nyt järjestäjä voi tarjota "6 cl sampleja ilmaiseksi" pelkällä pääsymaksulla kun paikan päällä "ei myydä mitään". Noin jotenkin ymmärsin asian. Jossain määrin toimiva systeemi.
   Panimoita oli paikalle tulossa muistaakseni 92 ja ainoa viime hetken peruutus tuli Cigar Cityltä. Nimensä mukaisesti kyseessä oli extreme-tapahtuma joten panimoita oli ohjeistettu tuomaan vain kaikkein äärimmäisimpä tuotteitaan joten tarjonta oli luonnollisestikin huikeaa. Skaala vaihteli Sipuli-IPOista (toivottavasti ei uusi trendi, oli helvetin pahaa) 5 X Double Dry Hopped 19.9% Imperial IPOihin.
   Festarialue aukesi vasta 18.00 niin ehdin vielä valmistautua rauhallisesti lounaalla Whiskey Priestissä ja pienellä kävelyllä historialliseen kohtuu valtavaan Harpoon Breweryyn. Harpoonista on valitettavasti aika jo vähän jättänyt joten mitään oluiden kannalta ei sinne kannata mennä. Itse tilahan on silti komea ja vierailemisen arvoinen.

Whiskey Priest

   Tiedossa oli että festareille on jonoa ja vaikka keli oli helvetin kylmä niin saavuin Seaport Trade Centeriin hyvissa ajoin 45 minuuttia ennen avausta. Jonoa oli jo kertynyt mutta onneksi järjestäjä oli ajan tasalla ja paikanpäällä oli hyvin lipun tarkastajia ja rannekeiden jakelijoita alueen ulkopuolella joten kun kello löi 18.00 niin muistaakseni noin 18.08 olin jo ensimmäisen juoman kiskonut kitusiin. Järjestysmiehiä tosiaanki ulkopuolella riitti ja ilmeisesti ulkoinen habitukseni herätti huomiota kun passini syynättiin ainakin kolme kertaa alueen ulkopuolella ja yhdesti talutettiin vielä erikoistarkastukseen.
   Heti ekana on sanottava että ainoana huonona puolena tapahtumassa oli se että kaikki juomat oli lähes jäisiä alussa. En tiedä missä niitä oli päivän ajan säilytetty mutta lämpötilasta päätellen hallin katolla. Vähän kärsi aloitella vahvemmilla tummilla impeillä kun mausta ei oikein päässyt käsiksi. Sessio kesti 3.5h ja ehdin siinä kiskoa 33 annosta. Taso luonnollisestikin huikea ja moneen ennenkaikkea erilaiseen panimoon pääsi hyvin käsiksi. Muutama hypepanimo (J Wakefield, Great Notion, Barreled Souls, Kane, Bottle Logic...) keräsi pitkät jonot ja pari hittituotetta ehti loppua mutta ei se oikeastaan haitannut kun koko ajan sai jonottamattakin erittäin hyvää tavaraa. Tiedossa oli että Samuel Adamsilla oli joka sessioon tulossa hyvin pieni erä Utopiasta tarjolle joten hauskaa riitti kun tarjonta alkoi yhtäkkiä, lähistöllä kaikki hipsterinörtit tajusivat asian ja aloittivat epätoivoisen rynnistyksen kohti Boston Beer Companyn tiskiä. Noh, taisi siitä ehkä 15-20 ekaa jotain saada mutta itse tyydyin seuraamaan prosessia huvittuneena taka-alalta. Hotellin aulabaariin tuli asiaa taas paluumatkalla.

Etsi kuvasta suomalainen olutharrastaja

   Lauantaina olikin vuorossa kaksi sessiota. Ensimmäinen alkoi onneksi jo 12.00 ja jälleen hyvissä ajoin kylmälle laiturilla rannekeita hakemaan ja odottamaan sisällepääsyä. Nyt oli strategiakin valmiina eli vahingosta viisastuneena olin valmistautunut ovesta sisäänastuessa lähes puolittaisia juoksuaskeleita kohti perjantaina missattua Kane Brewingin tiskiä. Järkkärit oli muuten rennommalla päällä ja turvamiehet päästivät minut suoraan läpi koska muistivat naamaan ja  "olivat kuulemma jo eilen syynänneet tarpeeksi monta kertaa". Kanen ölpät ei pettäneet ja muut hypepanimot keräsivät taas hirmujonot heti kättelyssä. Sessio sujui rattoisasti ja parilla tiskillä naama tunnistettiin ja tuli kommentia että miten jaksat eilisen jälkeen näin aamusta heti pirteänä olla liikkeellä. Ihmetystä herätti aikeeni tulla myös saman päivän kolmanteen sessioon.
   Sessioitten välillä oli parin tunnin tauko joten evästä ehti tankkaamaan hyvin. Kolmas sessio meni perinteisen kaavan mukaan. Tässä vaiheessa ehti jo vähän miettiä tarkemmin mitä tekee ja viivyin vähän kauemmin Lost Abbeyn tiskillä joka oli käsittämättömän tyhjä ottaen huomioon tarjonnan. Cartonin kahvioluita olisi tehnyt maistella enemmän mutta loppuivat harmittavan aikaisessa vaiheessa. Firestonen panimon jamppa oli taikonut hanaan taas ekstraa ja Anniversary-sarjan vintage-tynnyrit olivat erinomaisessa kunnossa. Harmittamaan jäi että heräsin vasta tunti ennen päätösvihellystä siihen että Bottle Logic on erittäin hyvä panimo. Heidän tuotteitaan olisi kyllä pitänyt hakea enemmänkin. Hengissä selvittiin ja kävelymatka hotelliin oli lyhyt mutta pitkä.

Festarihallia

Kanen tiski

   Sunnuntai olikin sitten varattu "lepopäiväksi" mutta koska aikaa oli ja intoa riitti niin päätin tässä vaiheessa tarkistaa Trilliumin kolmannen kiinteistön eli Roslindalessa sijainneen Trillium Roslindale Beer Gardenin.  Kohtuu lähelle pääsi metrolla mutta jatkobussiyhteydet oli sen verran sekavan oloiset että päätin urheilla 25 minuuttia kävellen tihkuisessa vesisateessa. Roslindale eli "Rozzie" kuten joka paikassa luki on jonkin sortin legendaarinen pieni nukkumalähiö Bostonin reunoilla. Itse Trilliumin Beer Garden sijaitsi aivan Rozzien ytimessä vanhassa korkeassa tilavassa hallissa. Tuoretta olutta oli tarjolla ja nurkassa hääri myös paikallisia makkaroita tarjoilevia herrasmiehiä. Alakerrassa myös yllätyksekseni sijaitsi Craft Beer Cellar-ketjun pullokauppa josta en ollut ollenkaan tietoinen. Koska oli sunnuntai niin asiakaskunta oli vähintäänkin poikkeuksellista. Nimittäin perheet olivat ottaneet tämän paikan omakseen ja joka paikassa juoksenteli kilpaa 3-8-vuotiaita lapsia ja kaljat meinasi läikkyä rinnuksille. Paikka meni myös kohtuu aikaisin kiinni joten lähdin paluumatkalle hyvissä ajoin tällä kertaa tukeutuen Uberiin ja "Princessin" kyytiin jonka mielestä olin aika oudon näköinen Janeksi.

Trillium Beer Garden

   Super Bowl sattui taas samalle aikaa reissuni kanssa ja illan päälle oli jo etukäteen skoutattuna aivan hotellin vierestä uusi Hopsters Brewing Company-niminen sporttibaari matsin seuraamista varten. Packershan on Bostonin alueelta ja se valitettavasti näkyi ja kuului koko ajan kaupungilla liikkuessa. Itse baari oli miellyttävän tyhjä joten matsin seuraamisestakin tuli jotain vaikka helvetin tylsäähän tuo jenkkifutis on ei voi mitään. Hopsters Brewing Companylla on useampikin paikka seudulla ja kyseessä oli omituinen sporttibaarin, panimon ja kotiolutluolan sekoitus. Eli jos oikein ymmärsin niin kiinteistössä on omien oluiden lisäksi myös parikymmentä pientä panimolaitteistoa joita kuka tahansa voi vuokrata käyttöön ja joko ottaa tuotokset itselleen tai laittaa niitä myyntiin baarin kautta. Baarin omat oluet eivät olleet kummosia ja erilliseltä "guest star"-listalta poimitut tuotokset ehkä vielä huonompia. Ihan ymmärrettävää että tarjoilijatar halusi maistattaa olutta ennen kuin suostui myymään sitä. Oli itsekin ilmeisesti todennut että ei nämä sieltä parhaimmasta päästä ole. Hummeri on paikallisia herkkuja mutta olin tietoisesti jättänyt ne tähän mennessä syömättä. Muistaakseni jollain Frank Drebinillä on kohtuu huonoja kokemuksia hummerinsyöntisessioista eikä itelläkään ollut mitään hajua miten niitä pitäisi syödä. Listalta löytyi Lobster Diabolus Flatbread jonka tilasin paljon mitään miettimättä ja virhehän se oli. Kuten nimestäkin voi arvata niin helvetin tulinen se oli ja ei siinä paljon hummerin makuun päästy hikeä otsalta pyyhkiessä. Matsia ei jaksanut loppuun asti, väärät voittivat ja siltä istumalta Boston olikin vähäksi aikaa nähty.

Hopsters Brewing Company