Takaisin Amerikkaan osa 2: Seattle

Hey,

   Lauantaiaamuna oli varattuna lento Seattleen toiselle rannikolle. Alkuperäisen suunnitelman mukainen suora lento oli vaihdettu kuitenkin Chicagossa pariksi tunniksi pysähtyvään lentoon. Ajattelin ensin että sehän on vaan hyvä asia kun nyt voi kätevästi tarkistaa Chicagon kentällä olevan Goose Islandin oman baarin samalla. Baarin vihdoin löydyttyä pettymys oli kuitenkin valtava koska kyseessä oli pikemminkin leipien ja paninien myyntipiste mistä oli jopa hanasto poistettu ja tarjolla oli peräti 2 pullo-olutta Goose Islandilta. Teki mieli käydä sanomassa että repikää nuo kyltit pois seinistä. Tyydyin kuitenkin vaihtamaan paikkaa.
   Lento saapui ajallaan Seattleen ja matka downtowniin taittui Airtrainilla. En ollut varautunut ollenkaan paikalliseen maantietoon joten lievänä yllätyksenä tuli lähistöllä siintävät 3-4 kilometrin korkuiset vuoret. Ekana kävi mielessä että mihin ihmeen Himalajalle tässä tultiin.
   Hotelliin kirjauduttua hivenen väsytti jo koska matka kesti yllättävän kauan ja taashan tässä tuli 3 tuntia lisää aikaeroa kurottavaksi. Päätin kuitenkin talsia Pike Brewingille tarkistamaan tilanteen. Täynnähän se tietysti oli. Tapahtumana oli ilmeisesti paikallisen humalamyyntipiirin järjestämä triplehop-tapahtuma jossa oli tarjolla vain triple-ipoja. Sinänsä mielenkiintoista mutta koska paikka oli tukossa ja hipsteripitoisuus oli epämiellyttävän korkea niin jatkoin matkaa. Ja niin tosiaankin Seattlessa tuntui olevan erittäin vahva homebrewing-kulttuuri ja siellä oli ilmeisesti tosiaankin pelkästään eri humalalajikkeiden myyntiin keskittyneitä kioskeja useita. Pienenä kuriositeettina voisi mainita että Pike Brewing sijaitsi omituisen ostarin tapaisen rakennuksen sisällä ja viereisen myyntihuoneiston kohdalla piti oikein pysähtyä katsomaan koska siinä oli Pirkko-niminen Marimekon myyntipiste.

Pike Brewing sisäänkäyntiä

   Jouduinkin tyytymään ruokailun ja oluen nauttimisen osalta toiseen downtowniin mestaan Collins Pubiin mikä tarjosi mielenkiintoisen valikoiman paikallisia oluita ja siedettävän ruoka-annoksen tyydyttämään nälän ennen nukkumaanmenoa.
   Sunnuntaina aloitin heti matkan vähän kauemmaksi West Seattleen Beer Junctioniin. Pienen harhailun (google maps näytti paikan osoitteen väärin) jälkeen osuin oikeaan ja kyllä kannatti vaivautua tänne asti. Paikka oli häkellyttävä. En tiedä satuinko juuri oikeaan aikaan paikalle mutta hanalista oli todella kattava ja mielenkiintoinen. Löytyi Boneyardia, Bruerya, Stonea, Perennialin massiivinen Abraxas, Midnight Sunia ja kaikkea muuta kivaa. Valtavan pullo-osaston puolelta nautittavaksi valikoitui Lost Abbeyn Deliverance. Jotain pullovalikoimasta kertoo se että pelkästään barrel aged beereille oli varattuna kokonainen hyllystö. Siis ei hyllyä, eikä useita hyllyjä vaan monta pystyttäistä hyllyriviä. Nögne #100:sen näkeminen täällä asti lämmitti myös matkamiehen sydäntä. Erinomainen paikka kertakaikkiaan.

Beer Junction erottunee keskellä

   Pitkähkön kävelymatkan päässä sijaitsi toinen West Seattlen vierailukohde Beveridge Place. Tämä olikin sitten vähän enemmän lähiötyyppinen dive-henkinen ja baari tarjonta koostui paikallisista pienpanimoiden tuntemattomista tuotteista. Henkilökunta oli kuitenkin sen verran asiantuntevaa että kun pyysin paikallisen pienpanimon sourstoutia naamani eteen niin eivät suostuneet myymään sitä ennen kuin olin maistanut koska se oli kuulemma niin pahaa. Ja pahaahan se olikin.
  Matka jatkui takaisin keskustaan päin ja Pine Boxiin jossa myös ruokailin. Tästäkin jäi vähän enemmän sellainen ruokapaikka kuva vaikka ihan kiva hanavalikoima täältäkin löytyi. Soureja oli jostain syystä paljon hanassa. Ei mikään ihmeellinen paikka ja parin nopean tuopin jälkeen päätin piipahtaa vielä Stumbling Monkissa. Dogfish Headin Olde Schoole Barley Wine laittoi sen verran mietteliääksi että päätin lähteä talsimaan keskustaa kohti. Piipahdin vielä kuitenkin Taphouse Grill-nimisessä paikassa ihan mielenkiinnosta koska ennakkotietojen mukaan siellä olisi tarjolla jopa 160 hanan valikoima. Ja olihan siellä mutta todella yllättävän mieleenkiinnoton ottaen huomioon hanojen määrän.

Stumbling Monkin sisäänkäynti

   Tässä vaiheessa olikin sitten aika toteuttaa matkan ensimmäinen tissibaarivierailu. Tai sitten ei. Olin nimittäin onneksi ottanut asioista vähän selvää etukäteen ja ainakin Seattlen seudulla oli jotain käsittämättömiä sääntöjä ja lakeja että alan mestoissa ei saanut tarjota ollenkaan alkoholia. Uskomatonta! Eihän siinä ole mitään järkeä. Sama kuin lounastunnilla menisi ABC:lle syömään noutopöydästä pelkkää makaronilaatikkoa eikä käyttäisi ketsuppia ollenkaan. Vihaksi pisti.

Matkalla Toronadoon

   Maanantaina päätin suoritua heti ensimmäisenä suhteellisen haastavassa paikassa sijainneeseen tännekin avattuun Toronado-baariin. Ja melkoisen seudun läpikävelyn sen löytyminen vaatikin. Baari itsessään oli lievä pettymys minkä kruunasi loppujen lopuksi myös se että myytävänä oli t-paidoista vain lasten kokoja. Tästä tulikin sitten vakiotapaus koko reissun osalta eli vaikea oli löytää mistään mitään päälle mahtuvaa vaikka tähän puoleen nimenomaan oli tarkoitus satsata ja kunnolla. Toronadossa tein myös periaatepäätöksen että en tilaa enää tällä reissulla yhtään amerikkalaista belgian strong alea. Ne nimittäin oli ihan hirveitä. Kaikissa oli hiivapuoli unohdettu kokonaan ja sain vihdoin profiloitua että mikä se ihmemaku oli mille ne kaikki maistui. Niihin eli nimittäin selvästi sekoitettu sitä litkua mikä jää ananassäilyketölkkiin kun otat sieltä varovasti ananakset pois.

Toronado

   Brouwer's Cafe oli seuraava kohde ja tämähän oli sitten taas vallan erinomainen tapaus. Kerrassaan valtavan komea baaritiski toisella seinustalla kruunasi koko tilan. Ruokalista oli mukavan olutpainoitteinen. Tässä paikassa tuli nautittua myös reissun paras ruoka-annos eli "Stoofvlees: traditional Belgian stew made with American Kobe Beef, bacon and St. Bernardus
Abt 12, served over a bed of pommesfrites with thyme crème fraîche". Kyllä oli herkkua.
   The Sixgilliin oli tarkoitus pysähtyä seuraavaksi mutta koska oli maanantai niin sehän tietysti päätti olla kiinni. Tämä oli oikeastaan ihan hyvä asia koska sain inspiraation kävellä vielä vähän kaummaksi vähän kauempana sijainneeseen Fremont Brewingin panimobaariin. Fremont Brewing oli erittäin miellyttävä ja autenttinen tuttavuus. Väkeä oli paljon liikkeellä vaikka oli maanantai. Liekkö johtui siitä että paikka oli myös varsin halpa. Myyntitilat sijaitsivat paloaseman tyylisessä tilassa samassa rakennuksessa itse panimon kanssa. Heti sisään tullessa huvitti täysin avonaiset paloauton mentävät ovet ja se mitä suomalaiset alkoholitarkastajat sanoisivat jos näkisivät Suomessa jotain tällaista. Kaikki oluet olivat luonnollisestikin erittäin tuoreita. Myytävänä oli myös erittäin edulliseen hintaan vahvempaa ja tummempaa pullotettua tavaraa mikä näytti tekevän oikein hyvin kauppaansa. Terassi oli valtava ja sisällä yhdessä nurkkauksessa oli suurta huvitusta aiheuttava saunan lauteiden tyylinen nurkkaus jossa olutta nautittiin ilman pöytiä neljässä kerroksessa ikään kuin saunan lauteilla istuen. Tempaisinkin täällä peräti seitsämän tuoppia naamaan kun vauhtiin pääsin ja oluiden tuoreus alkoi päästä oikeuksiinsa.
 

Fremont Brewingin persoonallinen tuoppi

Fremont Brewingin sisäänkäyntiä

Tiistaina olikin edessä viimeinen päivä Seattlessa. Törmäsin alkuvuodesta Espoossa Gallow's Birdissä Real Ale Festivaaleilla sattumalta tyyppiin joka oli aikoinaan ollut Seattlen seudulla töissä. Sain häneltä vinkiksi että jos kerta täällä päin liikkuu niin jokaisen on pakko hankkia utilikilt koska Seattlessa kaikki pitää utilikilttiä. Valitettavasti taisin lupautua tekemään tämän pienissä riilisumuissa. Joten ei muuta kuin etsimään alan liikettä joka löytyi helposti ja pienen kaupanteon jälkeen käsissäni oli 180 euroa maksanut Utilikilt Workman-edition. Tästä innostuneena myös uusi suunta kohti Pike Brewingiä mutta matkalla pysähdyin syömässä vielä Seattlen vanhimmassa ravintolassa. Vanhahan se tietysti oli, 1890 perustettu, olut maistui erittäin likaisesta hanastosta tulevalta ja ruokakaan ei kummoiselta. Viihtyisä paikka mutta eihän se mikään Sarkka ollut.

Seattlen Sarkka

   Pike Brewing oli miellyttävän autio joten tiskiltä heti paikka ja tilauksia naaman eteen. Nyt viimeistään kävi ilmi että täällä kyllä tunnistetaan heti ulkomaalaiset ja lyöttäydytään keskustelemaan kivuttomasti erilaisista asioista. Tässä tapauksessa vieressä itsekin oluita maisteleva nuori naikkonen alkoi heti juttuseuraksi. Tietysti aloin esittelemään ylpeänä vasta hankkimaani utilikilttiä ja paljastui että ei hän ikinä ollut nähnyt semmoista eikä kukaan Seattlessa kuulemma pidä sellaisia. Epäili heti että minua on kusetettu Suomessa. Luulen että joudun käymään tästä asiasta uuden keskustelun Gallow's Birdissä.
   Täällä myös tarjoutui oiva mahdollisuus suorittaa rinnakkaisvertailua kun hanassa oli talon omasta Old Bawdy barley winestä 3 eri vintagea (2014,2013,2010) tarjolla. Rinnakkaisvertailu oikeastaan vain vahvisti käsityksiäni barley winen kehittymisestä ja olut itsessäänkin oli varsin mainio.

Uber Tavern

   Pienen hotellilla kantamusten vähentämisen jälkeen olikin aika suunnata Seattlen viimeiseen kohteeseen eli Uber Taverniin. Uber Tavernin kiinteistö oli todella hämäävä. Ulkopuolelta se näytti täysin normaalilta amerikkalaiselta lähiöräkälältä mutta sisältä paljastui lämminhenkinen takalla varustettu pieni kunnollinen olutbaari. Hanastosta kiskoin muutaman paikallisen lähituotteen naamaan ja koska tarjolla oli myös Alesmithin Speedway Stoutia niin hyvästelin Seattlen muutamalla lasillisella tätä herkkua.