perjantai 20. joulukuuta 2013

Amerikassa osa 3 : Takaisin San Franciscon seudulle ja jälkilämmittelyt

Hey,

   Eli tosiaan lauantaina 14.12. oli varattuna lennot välille Portland-San Francisco. Portlandhan on siinä mielessä erittäin hieno olutkaupunki että siellähän et pääse eroon kunnon olutravintoloista edes lentokentälläkään vaan suht koht pieneltä lentokentältä löytyy jopa kahdenkin eri panimon baarit. Lennon odottelu menikin sitten istuksiessa Rogue Alesin Airport Barin pöydässä imperial ipojen kanssa. Parit viimeiset päivät oli tarkoitus ottaa vähän rennommin ja majoitus tapahtuikin kaverini luona Sunnyvalessa piilaaksossa. Paikallisesta BevMo:sta tuli toki heti haettua täydennystä kaappiin tarjonnan ollessa häkellyttävä. Toisessa lähikaupassa törmäsin ainakin minulle täysin uuteen ilmiöön eli juutalaisoluisiin. Kyseinen sattumalta kassiin eksynyt jutskuolut oli HeBrew Origin Pomegranate Ale ja muutenkin koko Hebrew panimon tuotenimistö oli hyvin uskonnollishenkinen. Pullosta löytyi toki leima "Kosher beer, rabbi approved" joten ilmeisen aidosta tuotteesta oli kyse. Selvittämättä jäi mikä tästä oluesta teki sitten sellaisen että sitä juutalaisetkin pystyivät juomaan.

Laatikollinen Natural Lightia työn alla

   Jossain vaiheessa tuli pyörähdettyä myös Mountain Viewissä Steins Beer Gardenissa ja sympaattisessa Jane's Beer Storessa josta tarttui muutama tuliaispullo mukaan.

Jane's Beer Storen toivepullolista ja jossa myös oma kontribuutioni

 Tiistaina oli vuorossa pelolla odoteltu paluulento Suomeen ja tässä vaiheessa voimat alkoivat ollakin melko vähissä. Tähän väliin voikin jokainen sitten mielessään kuvittella valokuvat minusta poseeramassa Golden Gatella ja Alcatrazin saarella. Ne kuvat nimittäin jäivät ottamatta kun oli muuta tekemistä. Reissu otti voimille mutta ainakaan tässä vaiheessa ei kaduta yhtään. Seuraavaksi vielä jotain yleistä kun uskon näiden asioiden kiinnostavan muita matkoja suunnittelevia olutharrastajia:

San Francisco: Kaupunki oli likainen ja täynnä pummeja ja kodittomia. Voi vaan kuvitella sitä löyhkää kesähelteellä kun nyt kylmään aikaankin tuntui että missään ei pysty hengittämään. Rottia juoksi jalkojen yli ja välillä piti vähän katsoa uskaltaako tuon kadun kautta vaihtaa paikkaa vai ottaako seuraavan. Oli loppujen lopuksi viisas ratkaisu ottaa hotelli Oaklandin puolelta Downtownista. Hintataso oli paljon halvempi ja BART-metrolla ajoi vartissa San Franciscon puolelle. Joukkoliikenne San Franciscossa oli ihan siedettävä. BART:ssa maksusysteemi oli vaan erittäin kankea ja mitään turistiystävällisiä päivälipun tapaisia ei edes pystynyt ostamaan. Olutmestat oli kaikki BART:in ja kävelymatkan päässä, taksia en käyttänyt kuin Berkeleyn matkalla. Vähän tästä paikasta jäi sellainen mielikuva että koko kaupunki tuli nyt nähtyä monessakin mielessä.

Amerikkalainen keskustelukulttuuri: Tämähän on sitten baareissa jotain ihan muuta kuin Suomessa ja tuli hyvin esille varsinkin San Franciscossa. Esimerkkinä käy vaikka se että kun olutkaappia tutkiessani Beer Revolutionissa olkapäät kolahti hieman jonkun toisen tyypin kanssa yhteen tyypin "sorry sir"itellessä ja selittäessa suomalaiseen tapaan en tietenkään sanonut mitään vaan kävelin suoraan pöytään niin tyyppi ymmärsi asian jotenkin niin että olin syvästi loukkaantunut ja tuli vielä pöytään asti perässä pyytelemään anteeksi. Tällehän nyt ei olisi ollut mitään tarvetta. Joten kannattaa ehkä opetella muutama vakiofraasi valmiiksi ettei tule yllättäviä tilanteita. Eräässä paikassa jonotin vessaan ja kun se vapautui niin edellä asioinut tyyppi katsoi tehtäväkseen tulla erikseen pyytämään anteeksi sitä että olin joutunut odottamaan hänen asiointiaan. Niin menihän siinä varmaan 20 sekuntia tosiaan. Portland oli tässä mielessä "suomalaisempi".

Amerikkalaiset tarjoilijat: Näitähän sitten tosiaan riittää ja konsentraatio on varmaan ainakin kolminkertainen Suomeen verrattuna. Ja jos vettä tilaat niin sitten sitä tosiaankin saat koko illan, tartte kuin kerran huikka ottaa lasista niin sitä on heti joku täyttämässä. Eli lyhyesti rauhassa et kyllä pääse olemaan ja muutenkin vaikuttaa että hiljaisina aikoina tarjoilijoitten tehtävä on pakko itse keksiä jotain tekemistä etteivät vaan vahingossakaan näyttäisi laiskoilta. Kehoitan olemaan kysymättä tarjoilijoilta yhtään mitään litroista tai eurooppalaisista vetomitoista. Eivät tajua niistä mitään.

Tippauskulttuuri: Tämähän se olikin sitten suuri mysteeri ennen matkaa mutta olettaisin että pääsin joten kuten jyvälle asioista. Eli joskus voi törmätä niin kutsuttuihin cash only-paikkoihin joissa maksaa voi vaan käteisellä. Näissä paikoissa tosin on sitten automaatti josta voi lisämaksua vastaan nostaa luottokortilla käteistä joten ulos ei tartte juosta. Käteisellä maksaminen tapahtuu niin että että jos juoma maksaa vaikka 5 dollaria ja maksat 20 dollarilla niin saat takaisin 10 dollarin setelin ja 5 yhden dollarin seteliä jotta ikäänkuin kätevästi voit jättää vaihtorahoista tipin itse tiskille. Sopiva tippi on jotain dollari tai enemmän per juoma ja dollarin setelin voi jättää tiskille siihen juoman eteen saatuasi vaihtorahat. Kulttuuriin kuuluu myös se että tarjoilija ei muka ole huomaavinaan ensin sitä tippiä vaan se seteli jää siihen lojumaan määräämättömäksi ajaksi ja katoa sitten sopivalla hetkellä kun käyt vaikka jaloittelemassa tai vessassa. Lopputuloksena näitä dollarin seteleitä voi tiskeillä lojua paljonkin ja ne eivät ole todellakaan unohtuneet siihen. Kolikoilla tippaamisen voit unohtaa jos et niiden lisäksi anna myös seteleitä. Huomattavasti helpompi tapa on vain antaa heti sisääntullessa luottokortti tarjoilijalle, "leave it open", ja tarjoilija käy avaamassa tilin takahuoneessa ja palauttaa kortin. Lähtiessä sitten tarjoilija tuo kuitin jossa näkyy loppulasku ja tipin määrän voi lisätä tähän omalle rivilleen. Joillain tarjoilijoilla oli myös tapana kannella jotain ihme "välikuitteja" naaman eteen silloin tällöin josta pystyi seuraamaan paljonko laskua on kertynyt.

ID: Suomalainen ajokortti riitti joka paikassa vaikka kaikenlaista häsellystä oli. Tissibaarissa piti ajokortti ja naama näyttää turvakameralla kun myyjä meni ihan sekaisin. Lagunitaksella myyjää kiinnosti se milloin kortti on myönnetty. Periaatteessa kaikissa kaupoissa jos ostat alkoholia niin pitää näyttää henkkarit. Suuri vaara voi kohdata silloin jos olet syntynyt 13-31. päivä. Amerikoissa kun pvm-merkit menee toisin päin niin voi käydä kuten kaverilleni että myyjä alkaa kyselemään "WTF, there cant be over 12 months in a year?" ja sitten kutsutaan osastovastaavia paikalle ja mitään takuita siitä ei ole että hekään ymmärtäisivät asiaa.

Portland: Tämähän olikin sitten aivan loistava kaupunki. Hyvinkin siisti ja eurooppalaisen oloinen. Olutmielessä nähtävää oli valtavasti ja paljon jäi näkemättä. Joukkoliikenne oli erinomaista toimivuudeltaan. Suoraan lentoasemalta pystyit light max-metroon ostamaan 7 DAY PASSin naurettavan halpaan hintaan 27 dollaria ja sillä pystyikin sitten kaikilla vehkeillä huristelemaan koko reissun ajan ihan milloin vaan. Lippua en näyttänyt kertaakaan kenellekään mutta ymmärtääkseni tarkastajia oli liikkeellä joten ihan pummilla ei kannattanut liikkua. Joka paikkaan pääsi joko ihan viereen tai lyhyen kävelymatkan päähän light maxilla tai hieman erilaisella street carilla. Välineet olivat siistejä ja puhtaita ja pysäkit viihtyisiä. Täällä päin paikallinen vasemmistonuoriso oli jo ymmärtänyt sen että paikkoja sotkemalla ei saavuteta mitään.

Hotellit: No näissähän toimii sama periaate kuin muuallakin eli jos haluaa parempaa niin maksaa enemmän. Lämmityshän toimii omituisen tuuletinlaitteitten avulla jotka hurisevat äänekkäästi aina välillä päälle yöllä ja aiheuttavat melkoista vetoa. Tämä aiheuttaa myös sen että yöllä ilma huoneessa kylmään aikaan on erittäin kuivaa joten sängyn viereen kannattaa varata tarvittaessa jotain muuta juotavaa kuin olutta. Hintatason onnistuin pitämään varsin alhaalla kun varasin huoneet hyvissä ajoin Hotels.comin kautta sivuston alennussesongin aikana. Keskihinta oli jotain ~70 euroa per yö. Sama toki pätee lentoihinkin eli jos pääset matkat tekemään keskellä viikkoa ja varaukset tekemään hyvissä ajoin niin hinnat on alhaiset mielestäni. Omiin lentoihin meni jotain 700e plus sisäiset kaksi lentoa alle 200e.

Loppukaneetti: Portlandista tosiaan jäi vähän hampaankoloon joten ehkä tänne tulee palattua vielä uudestaan.  Ehkä seuraavaa reissua länsirannikolle tulee suunniteltua enemmän Portland-Seattle-akselille. Los Angelesin ja San Diegon suunta kaipaisi matkaseuraa koska siellä joutuu varmasti turvautumaan autovuokraamisiin. Nyt selvisin autovuokrista kokonaan. Ja olihan se Hair of the Dog Matt tosiaan niin hyvää että sitä voisi juoda toistekin.
PS: Saldo oli 169 uutta olutta jos oikein laskin, pistän listan kun ehdin

Ja lista:
10 Barrel / Bluejacket / Stone Suede Imperial Porter
10 Barrel / Hop Valley 86′D India Pale Ale
Aecht Schlenkerla Helles Bock 
Allagash Curieux
Altamont Beer Works Rich Mahogany
Anchorage Galaxy White IPA
Ballast Point Grunion Pale Ale
Ballast Point Sculpin IPA
Base Camp Summer Of St. Martin
Bear Republic Cher Ami
Bear Republic Cuvee de Bubba
Bear Republic El Oso
Bear Republic Grand Am
Bear Republic Greg’s Amber Ale
Bear Republic Heritage Ale
Bear Republic Late Harvest Lager
Bear Republic Old Saint Chango
Bear Republic Olde Scoutter’s Barleywine
Bear Republic Peter Brown Tribute Ale
Bear Republic Pitmaster’s Pride
Bear Republic Racer X
Bear Republic Tartare
Beer Valley Jackalope Imperial Pumpkin Porter
Blue Moon Belgian White Ale
Bockor Cuvee des Jacobins Rouge
Bud Light
Calapooia Kringle Krack
Calicraft The Wobblies
Cascade Apricot Ale
Cascade Bourbonic Plague
Cascade Diesel Imperial Stout
Cascade Glueh Kriek
Cascade Kriek Ale
Cascade L’agent Orange
Cascade Oblique Black and White Coffee Stout
Cascade Shrieking Violet Blueberry
Cascade Summer Gose
Cascade The Vine
Cellarmaker / Tired Hands Taco Hands
Coronado / Maui Two Islands Hibiscus IPA
Coronado Idiot IPA
Deschutes Black Butte Porter
Deschutes Black Butte XXV
Deschutes Chainbreaker White IPA
Deschutes Claymore’s Kiss
Deschutes Inversion IPA
Deschutes Jubelale
Deschutes Lionheart Belgian IPA
Deschutes Mirror Pond Pale Ale
Deschutes Obsidian Stout
Deschutes Red Chair Northwest Pale Ale
Deschutes River Ale
Deschutes Saison de Jose
Deschutes The Abyss
Dieu du Ciel Aphrodisiaque
Dieu du Ciel Pénombre
Dogfish Head 90 Minute Imperial IPA
Dogfish Head Midas Touch Golden Elixir
Dogfish Head Palo Santo Marron
Drakes Black Robusto
Drakes Bourbon Barrel Imperial Stout 
Drakes Hefe
Evil Twin Lil’ B
Evil Twin Molotov Cocktail
Firestone Walker Double DBA
Firestone Walker Double Jack IPA
Firestone Walker Luponic Merlin 
Firestone Walker Parabola
Firestone Walker Pivo Hoppy Pils
Firestone Walker Union Jack IPA
Firestone Walker Velvet Merlin
Firestone Walker Wookey Jack Black Rye IPA
Full Sail Session Fest Red Lager
Golden Valley Red Thistle Ale
Green Flash 11th Anniversary Dry Hopped West Coast IPA
Hair of the Dog Adam
Hair of the Dog Adam from the Wood
Hair of the Dog Blue Dot Double IPA
Hair of the Dog Bourbon Fred from the Wood
Hair of the Dog Cherry Adam from the Wood
Hair of the Dog Cherry Fred from the Wood
Hair of the Dog Cherry Michael
Hair of the Dog Doggie Claws (2003-)
Hair of the Dog Fred
Hair of the Dog Fred from the Wood
Hair of the Dog Greg
Hair of the Dog Little Dog (Doggie Claws)
Hair of the Dog Matt
Hair of the Dog Pannepooch Reserva
Hair of the Dog Ruth
HeBrew Origin Pomegranate Ale
Lagunitas A Little Sumpin’ Sumpin’ Ale
Lagunitas Brown Shugga
Lagunitas Imperial Stout
Lagunitas Lucky 13
Lagunitas Sonoma Farmhouse Hop Stoopid
Lagunitas Sucks
Lagunitas The Hairy Eyeball Ale
McMenamins Terminator Stout
Midnight Sun Berserker
Mikkeller Beer Geek Bacon
Mikkeller Beer Geek Brunch Weasel
Mikkeller Monks Elixir
Moonlight Death and Taxes
Moonlight Lunatic Lager
Moonlight Reality Czeck
Moonlight Twist of Fate Bitter Ale
Napa Smith Hopageddon Imperial IPA
Natural Light
New Belgium Lips of Faith - Fresh Hop
New Belgium Lips of Faith - Wild² Dubbel
Ninkasi Total Domination IPA
Ommegang Scythe and Sickle Harvest Ale
Ommegang Witte
Pacific Coast Revolution
Prairie Artisan Ales The Beer That Saved Christmas
Pyramid Hefeweizen
Pyramid Snow Cap Ale
Rogue Beard Beer
Rogue Big Ass Barrel Braggot
Rogue Captain Sigs Deadliest Ale (Northwestern Ale)
Rogue Chocolate Stout
Rogue Farms Dirtoir Black Lager 
Rogue Farms Good Chit Pilsner
Rogue HazelNut Brown Nectar
Rogue Imperial India Pale Ale (I²PA)
Rogue Shakespeare Oatmeal Stout
Rogue Youngers Special Bitter 
Russian River Aud Blonde
Russian River Blind Pig IPA
Russian River Consecration
Russian River Damnation
Russian River Defenestration
Russian River Happy Hops
Russian River Noble Experiment #3
Russian River Perdition
Russian River Pliny the Elder
Russian River Row 2/Hill 56
Russian River Supplication
Russian River Temptation
Saison de Pipaix
Schooner Exact Hoppy Holidays
Sierra Nevada 25th Anniversary Christmas Jam Session Ale
Sierra Nevada Barrel Aged Ovila Quad
Sierra Nevada Barrel Aged Torpedo
Sierra Nevada Beer Camp Belgian Black IPA
Sierra Nevada Beer Camp French-Style Saison
Sierra Nevada DevESTATEtion
Sierra Nevada Knightro Irish Style Stout
Sierra Nevada Narwhal Imperial Stout
Sierra Nevada Old Chico Brand Crystal Whea
Sierra Nevada Ovila Golden
Speakeasy Big Daddy IPA
Speakeasy Prohibition Ale
Speakeasy Tallulah XPA (Extra Pale Ale)
Stickmen Fall 13
Stillwater Folklore
Stone Cali-Belgique IPA (Cali-België)
Stone Enjoy By IPA
Stone Farking Wheaton w00tstout
Stone Smoked Porter
Stone Sublimely Self Righteous Ale
Strubbes Krieken Porter
Struise Pannepot
The Bruery Rueuze
The Commons Biere Royale
Tusker Lager
Uinta Crooked Line Sea Legs Baltic Porter
Uinta Punkn

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti